Kohti parempaa – myös omistajanvaihdoksissa

COVID-19 on hiljalleen väistymässä. Jo yli vuoden kestänyt pandemia on alkanut osoittaa taittumisen merkkejä, vaikkakin monessa maassa se vaikeuttaa edelleen elämää ja yritystoimintaa aika lailla. Onneksi Suomessa tilanne on kohtuullisen hyvä, kiitos COVID-19 -rajoitusten noudattamisen ja rokotusohjelman hyvän etenemisen. Toivottavasti kesän aikana pääsemme Suomessa kohti jo lähes normaalia tilannetta, jolloin rajoitteet vähenevät ja poistuvat lopulta kokonaan. Tämä mahdollistaisi  normaalimman yritystoiminnan myös niillä elinkeinoelämän aloilla, jotka ovat pahiten kärsineet pandemiasta sekä siihen liittyvistä rajoitteista.

Alkuvuoden aikana erilaisia yritysjärjestelyjä ja omistajanvaihdoksia on toteutunut – tilanteesta huolimatta – yllättävänkin paljon. Epävarmuus, haastava taloudellinen tilanne sekä tulevaisuuden vaikea ennustettavuus eivät odotetusti hidastaneetkaan myyjiä ja ostajia yrityskauppojen toteuttamisessa. Ehkä myyjät ovat kokeneet tulevaisuuden epävarmana yritystoiminnalleen ja ostajat puolestaan nähneet tulevan ajan ennemminkin tarjoavan hyviä mahdollisuuksia. Varsinkin, kun yhteiskunnat ovat avautumassa ja yritystoiminnan rajoitteet poistumassa. Etenkin niillä toimialoilla, jotka ovat pahiten kärsineet tästä pandemiasta, saattaa edessä olla patoutuneen kysynnän tuomaa selkeää kasvua.

Yritysten toiminnan ennustettavuus paranee, uusia liiketoimintamahdollisuuksia syntyy

Kaikkia omistajanvaihdosten eri osapuolia helpottaa ennustettavuuden palautuminen.  Se mahdollistaa luotettavamman omistajanvaihdosten prosessin; näkymien selkeytyessä hinnan määrittäminen helpottuu ja yrityskaupan muidenkin ehtojen mahdolliset varaumat vähenevät. Tämä tulee edesauttamaan myyjien ja ostajien lisäksi myös muita omistajanvaihdosten osapuolia. Esimerkiksi rahoittajat voivat perustaa päätöksensä enemmän faktoihin ja aiempaa luotettavampiin ennusteisiin yrityksen tulevaisuudesta ja koko kyseisen toimialan kehityksestä. Tämä vähentää rahoittajien mahdollista varauksellisuutta ja varmasti osaltaan aktivoi myös tulevia yrityskauppoja.

Huolellinen omistajanvaihdoksen etukäteissuunnittelu eri asiantuntijoiden kanssa on kuitenkin edelleen avain onnistuneeseen toteutukseen. Oikeastaan yritystoiminnan yhteistyökumppaneiden ja erilaisten verkostojen merkitys on entisestään korostunut  COVID-19 aikana. Lisänä pandemiaa edeltävään aikaan on yrityskaupassa nyt myös syytä huomioida COVID-19 aiheuttamat vaikeudet ja ennen kaikkea mahdolliset opit niistä; miten omassa yritystoiminnassa voisi jatkossa paremmin varautua yllättäviin haasteisiin, niin makro- kuin mikrotasolla.

COVID-19 aiheuttamassa äkillisessä taloudellisessa shokissa eri toimialojen yritykset joutuivat suorastaan improvisoimaan erilaisia tapoja palvellakseen asiakkaita ja kyetäkseen ylipäätään toimimaan. Syntyi uusia toimintatapoja ja liikeideoitakin, joista mahdollisimman moni toivottavasti osoittautuu elinkelpoiseksi ja uutta luovaksi liiketoiminnaksi myös silloin, kun toiminnan rajoitteet ovat jo poistuneet. Myös ennen COVID-19 -pandemiaa ennustetut muutostrendit, kuten etätyöskentely, verkkokauppa, ESG-asiat ja digitalisaation kehittyminen, ovat vauhdittuneet ja voivat tarjota monia uusia liiketoiminnan muotoja.

Omistajanvaihdoksen myötä uusi yrittäjä voi muuttuneessa tilanteessa saada uudistuneella toimintatavalla aikaan myös uutta kasvua yrityksessä. Näihin restartup -yrityksiin vaikuttaisi nyt olevan hyvin erilaisia tukimuotoja tarjolla – syystä. Suomen työllisyystavoitteen saavuttamiseksi jokainen onnistunut omistajanvaihdos on tärkeä.

 
Markku Fränti
Head of Corporate Advisory & CRA
Nordea, Business Banking Finland

Kirjoitus julkaistu alunperin Omistajanvaihdosfoorumissa, www.ov-foorumi.fi
Omistajanvaihdosfoorumin tavoitteena on yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten vauhdittaminen. Hankkeen rahoittajina ovat työ- ja elinkeinoministeriö sekä Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät, Finnvera, Business Finland, Perheyritysten liitto, Nordea, Danske Bank, Deloitte, Suomen uusyrityskeskukset ja Suomen Yrityskaupat. Ov-foorumissa ovat mukana myös SEKES, Suomen Yrityskummit ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto.
AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
I wish to be contacted

I wish to be contacted

Select location and leave your number or email address, and we'll contact you!

Yhteydenottopyyntö EN