Viisi uutta Auktorisoitua yritysvälittäjää (AYV) hyväksytty

Suomen Yritysvälittäjäin ja Omistajanvaihdosasiantuntijain Liitto järjesti toisen valtakunnallisen tutkintokokeen, jonka läpipäässeet ovat auktorisoituja yritysvälittäjiä. Suomen Yrityskaupat Oy:stä 2 välittäjää osallistui tämän kertaiseen kokeeseen. Osallistuneet välittäjämme läpäisivät kokeen, joten palveluksessanne on nyt useampia auktorisoituja yritysvälittäjiä.

SYVL:in tiedote auktorisoinnista:

AYV-tutkinnolla Suomen Yritysvälittäjäin ja Omistajanvaihdosasiantuntijain Liitto varmistaa, yhdenmukaistaa ja kehittää yritysvälittäjien ammattitaitoa. Auktorisoitu yritysvälittäjä on osoittanut hyvän ammattitaitonsa ja osaamisensa liiton järjestämässä vaativassa kokeessa.

Tampereella 19.5.2021 pidetyn valtakunnallisen tutkintokokeen läpäisi viisi kokelasta. Koe oli edellistä vaikeampi, silti kaikki kokelaat läpäisivät kokeen. Läpäisyraja oli sama kuin edellisessä kokeessa eli 70 % vastuksista tuli olla oikein. Yhtään virheetöntä suoritusta ei saatu ja monen pisteet olivatkin lähellä hyväksymisrajaa. Mukana oli tällä kertaa myös kokeen uusijoita.  

Kirjanlyhennettä AYV (Auktorisoitu Yritysvälittäjä), AFM (Auktoriserad Företags Mäklare) ja ABB (Authorized Business Broker) saavat tästä lähtien käyttää
Aki Eiranto, Lempäälä
Juha Tall, Seinäjoki
Päivi Kuitunen, Lohja
Tapani Tauriainen, Tampere
Tomi Vuorinen, Turku

Auktorisoiduksi yritysvälittäjäksi hyväksytyksi tuleminen edellyttää paitsi tutkintokokeessa menestymistä niin myös SYVL ry:n jäsenyyttä ja käytännön työkokemusta yritysvälittäjän työstä. Lisäksi kokelaan on osoitettava viisi referenssiä kolmenvuoden ajalta, joissa hän on toiminut yritysvälittäjänä.

Kokeessa testaan tietoja ja taitoja yhdeksältä eri aihealueelta. Nämä ovat rahoitus, kauppa- ja sopimusoikeus, verotus, rahanpesun ja terrorismin estäminen, kiinteistökauppa, arvonmääritys, hyvä yritysvälitystapa, yritysvälityksen yleiset toimeksiannon ehdot ja omistajanvaihdoksiin yleisesti liittyvät kysymykset.  Osa kysymyksistä pohjautuu tietoon, joka on ammattilaisten keskuudessa yleisesti tunnettua, mutta ei kovin helposti löydettävissä mistään tietystä lähteestä.

Suomen Yritysvälittäjäin ja Omistajanvaihdosasiantuntijain Liitto pitää kotisivuillaan yllä luetteloa auktorisoiduista yritysvälittäjistä. Hyväksyntä on voimassa kerrallaan viisi vuotta, jonka jälkeen se on mahdollista uusia.
Seuraava tutkintokoe on tarkoitus järjestää marraskuussa 2021.

Lisätietoja:

Juha Rantanen
puheenjohtaja, Suomen Yritysvälittäjäin ja Omistajanvaihdosasiantuntijain Liitto,

p.0505445081, [email protected]
www.syvl.fi

Suomen Yritysvälittäjäin ja Omistajanvaihdosasiantuntijain Liitto ry (SYVL) on vuonna 2002 perustettu voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ja kehittää yritysvälittäjien ja omistajanvaihdosasiantuntijoiden yhteistyötä, perinteitä, arvostusta, ammattitaitoa, työtapoja ja menetelmiä sekä jäsentensä toiminnan edellytyksiä kotimaassa ja ulkomailla.

Suomen Yrityskaupat Oy:n kaikki auktorisoidut yritysvälittäjät:

Aki Eiranto, AYV
Puh 010 2864 026
Gsm 040 3592 244
[email protected]

Tomi Vuorinen, DI, AYV
Puh 010 2864 021
Gsm 050 4773 595
[email protected]

Asko Virén, TkL, AYV
Puh 010 2864 014
Gsm 040 7630 343
[email protected]

Jan von Bonsdorff, KTM, AYV
Puh 010 2864 016
Gsm 040 7423 572
[email protected]

Kenneth Udd, KTM, AYV
Puh 010 2864 017
Gsm 050 5011 014
[email protected]

Mikko Ruosteenoja, KTM, AYV
Puh 010 2864 011
Gsm 050 3283 250
[email protected]

Sari Koskela, AYV
Puh 010 2864 027
Gsm 050 4113 557
[email protected]

Simo Poikola, DI, AYV
Puh 010 2864 015
Gsm 040 511 2213
[email protected]

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
I wish to be contacted

I wish to be contacted

Select location and leave your number or email address, and we'll contact you!

Yhteydenottopyyntö EN