Myydään Uudellamaalla toimineen ja menestyksekkäästi korjaus- ja uudisrakennuskohteissa erikoistuneen yhtiön koko osakekanta. Kauppaan kuuluu myös kokonaan omistettu tytäryhtiö, joka tarjoaa emoyhtiölle kaikki tarvitsemat henkilökuntapalvelut.

Tiedot yrityksestä

Myynnin aihe Myydään yhtiö
Toimiala Rakentaminen
Sijainti Etelä-Suomi
Henkilöluku Kokoaikaisia 2 hlö Osaaikaisia 1 hlö
Oikaistu liikevaihto 5 278 000 EUR
Hintapyyntö 950 000 EUR
Osakekanta
Yhtiö on tällä hetkellä keskittynyt pääkaupunkiseudulla vaativien kohteiden saneeraukseen. Yhtiöllä on myös urakoita pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Yhtiö suunnittelee ja toteuttaa urakat alusta loppuun saakka. Yhtiö on tunnettu ja luotettava korjausrakentamisen osaaja. Yrityksellä on toimintaansa varten vuokrattuna riittävät toimitilat Uudellamaalla. Henkilöstö on ammattitaitoinen ja kokenut. Yhtiö käyttää lisäksi vakiintuneita yhteistyökumppaneita. Pääsyy myyntiin on omistajan aikomus keskittyä toiseen yhtiön toimintaan.

Hintapyynnön perustelut

Yhtiön toiminta on ollut pitkään tuottava ja yhtiöllä on ollut tasainen kasvu. Hintapyyntö perustuu ennustettuun kassavirtaan (käyttökate yli 800 000 euroa). Kassavirta on ennustettu siltä pohjalta, että toiminta ja kasvu jatkuu samalla tavalla kun ennen.

Kohteen välittäjät Suomen Yrityskaupoissa

Kenneth Udd, KTM, AYV
Auktorisoitu Yritysvälittäjä (AYV),
sukupolvenvaihdosasiantuntija,
Helsinki ja Porvoo

Puh 010 2864 017
Gsm 050 5011 014
[email protected]

Pyydä lisätietoja kohteesta

Pyydä lisätietoja kohteesta
Suomen Vahvimmat - PlatinaAvainlippu
TranSeoSYVLKetju.fiPerustayritys.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö