Avainlippu
Takaisin listaukseen

Myydään Kukkakauppa, jolla on kaksi erinomaista liikepaikkaa sekä suosittu verkkokauppa

Tiedot yrityksestä

Myynnin aihe Myydään yhtiö
Toimiala Kukkakaupat, kukkakioskit
Sijainti Pääkaupunkiseutu
Henkilöluku Kokoaikaisia 5 hlö
Oikaistu liikevaihto 500 000 EUR
Hintapyyntö 97 500 EUR

Yhtiöllä on pitkät perinteet kannattavasta kukkakauppaliiketoiminnasta kahdella erinomaisella liikepaikalla. Kukkakauppa on alueillaan erittäin tunnettu.

Ammattitaitoinen sekä sitoutunut henkilökunta muodostaa kilpailuedun ja yhtiöllä on erinomainen maine hyvänä sekä luotettavana työnantajana.

Yhtiön henkilöstön käsityötaidoille, floristiikalle ja laadukkaille tuotteille riittää kysyntää jatkossakin. Yhtiön myymälöissä on aina monipuolinen sekä trendien mukainen valikoima ja toimivat hankintakanavat sekä joustava toiminta ovat yhtiön vahvuuksia.

Yhtiön verkkokauppa tukee liiketoimintaa ja palveluun kuuluu toimitusten kuljetus pääkaupunkiseudulla sekä Interfloran kukkavälitys muualle Suomeen ja ulkomaille.

Hintapyynnön perustelut

Yhtiön kuluvan vuoden kannattavuus säilyy hyvänä ja uusi omistaja voi kasvattaa kannattavasti liiketoimintaa. Yhtiö muodostaa kannattavan sekä toimivan liiketoimintakonseptin, johon sisältyvät vuokratut liiketilat kalusteineen, laitteineen ja tuotteineen sekä asiakkaat ja toiminnan, markkinoinnin sekä myynnin käytännöt. Yhtiön osakekannan hankintaan mahdollisesti käytetty korollinen velka maksetaan arviomme mukaan ostetun yhtiön liiketoiminnan tuotoilla takaisin kolmessa vuodessa ostavan yhtiön kassakertymän pysyessä positiivisena ja ostetun yhtiön pystyessä samaan aikaan maksamaan omistajalleen kohtuullista palkkaa. Nykyinen omistaja on sitoutunut auttamaan uutta omistajaa yhtiön liiketoiminnan haltuunotossa. Ostajakohtaisia liiketoimintasuunnitelmia ei ole huomioitu, vaan kuvattuun toiminnan tasoon on oletettu päästävän normaalilla työpanostuksella jatkajan ollessa liiketoiminnan ammattilainen ja ilman toiminnallisia muutoksia.

Kohteen välittäjät Suomen Yrityskaupoissa

Mikko Ruosteenoja
Yritysvälittäjä, Helsinki

Puh 010 2864 011
Gsm 050 3283 250
mikko.ruosteenoja@yrityskaupat.net

Katso tarkemmat tiedot

Pyydä lisätietoja kohteesta



1 Valinnat ovat muutettavissa jälkeenpäin. Ks. myös käyttöehdot ja rekisteriseloste.


Korkealaatuisiin naisten vaatteisiin erikoistunut liike ja verkkokauppa.

hp. 40 000 EUR + varasto

Yhtiö edustaa Suomessa tunnettua vaatemerkkiä ja yhtiöllä on vakiintunut kanta-asiakaskunta.

Lue lisää

Korkeimman laatuluokan ja tyylin huonekalujen sekä sisustustuotteiden myyjä ja maahantuoja.

hp. 285 000 EUR

Yhtiö myy korkeimman laatuluokan sekä tyylin huonekaluja ja sisustustuotteita. Päätuotteina ovat tyylikkäät ja korkealaatuiset huonekalut. Sisustustuotteet ovat päätuotteiden rinnalla tarjottavia tyylikkäitä kotien sisustusratkaisuja täydentäviä tuotteita. 

Yhtiö maahantuo tuotteet pääasiallisesti itse, omaa valmistusta ei ole ja myynti on tilausmyyntiä. Asiakkaille tarjotaan myös kokoamiseen ja kuljetukseen liittyviä palveluita.

Yhtiön myymälä on upeissa tiloissa keskellä ostovoimaisinta Suomea. Tuotteita myydään myös sisutussuunnittelijoiden suosittelemana ja yhtiön suositun verkkokaupan kautta maan laajuisesti.

Lue lisää

Luotettavan kehystyspalvelun yhtiön liiketoiminta keskeisellä sijainnilla Helsingissä

hp. 80 000 EUR

Yhtiö on lähes 60 vuotta vanha perheyhtiö kehystyspalvelualalla. Toimintaan kuuluu myös taulujen ja sisustustaulujen myynti.

Lue lisää

Ammattielektroniikan maahantuonti-, myynti- ja markkinointiyritys

hp. 400 000 EUR Osakekannan arvoksi on määritelty 650 000 euroa. Yhtiö voi kaupan yhteydessä hankkia arvioidusti 250 000 eurolla omia osakkeitaan, joka hankinta pienentää ulkoista kauppahintaa vastaavalla summalla.

Yhtiö maahantuo ja myy ammattielektroniikkaa.

Yhtiö on erikoistunut erityisosaamista vaativille valikoiduille liiketoiminta-alueille ja tarjoaa asiakkailleen kokonaisvaltaisesti parhaat ratkaisut.

Yhtiön kannattavuus on erinomaisella tasolla ja yhtiön taseen oma pääoma on 300 000 – 400 000 euroa.

Yhtiö sijaitsee Uudenmaan alueella.


Lue lisää
Suomen Vahvimmat - Platina TranSeo SYVL Ketju.fi Perustayritys.fi Firmakauppa.fi
Suomen Vahvimmat - Platina