Suomen Yrityskaupat Oy
Takaisin listaukseen

Myydään Ravintolaliiketoiminta hienossa historiallisessa rakennuksessa, erinomaisella paikalla Varsinais-Suomessa

Tiedot yrityksestä

Myynnin aihe Myydään
Toimiala Ravitsemus- ja majoitusalat
Sijainti Varsinais-Suomi
Henkilöluku Osa-aikaisia tai kausiapulaisia 2 hlö
Oikaistu liikevaihto 500 000 EUR
Hintapyyntö 150 000 EUR

Ravintola sijaitsee aivan venepaikkojen välittömässä läheisyydessä. Alaa tuntevalle loistava paikka ja mahdollisuus pyörittää kannattavasti ravintolaa, Toiminut nyt vain kesäravintolana mutta mahdollisuus laajentaa ja pitää auki myös talvikaudella. Toisaalta loistava mahdollisuus jos hakee ns. kesäajansesonki liiketoimintaa esim.lisäksi nykyiselle mahdollisesti talvipainotteiselle toiminnalle. Ravintolassa on 100 sisäpaikkaa ja 130 terassipaikkaa. 
Kaikki on valmiina uudelle yrittäjälle aloittaa tuleva kesäsesonki ja nauttia auringosta asiakkaiden kanssa. 
Koneita ja laitteita hankittu ja uusittu  2019 keväällä mm. muurinpohjalevy, lämpökaappi, pastakeitin, rasvakeitin, infrapuna keittotaso, konvektio sähköuuni, pizza levitin sekä arkkupakastin. 

Hintapyynnön perustelut

Toiminta saatu hyvään vauhtiin kesällä 2019, odottettavissa on liikevaihdon sekä tuloksen parantumien kun päästään valmiinpana seuraavaan kauteen, mahdollisuus myös ympärivuotiseen lounastarjoiluun.

Kohteen välittäjät Suomen Yrityskaupoissa

Jussi Jokiniemi
Yritysvälittäjä

Puh 010 2864 023
Gsm +358 504784160
jussi.jokiniemi@yrityskaupat.net

Katso tarkemmat tiedot

Pyydä lisätietoja kohteesta



1 Valinnat ovat muutettavissa jälkeenpäin. Ks. myös käyttöehdot ja rekisteriseloste.


Suomen Yrityskaupat Oy

Lapin hiihtokeskuksessa toimiva suosittu ruokaravintola omalla kiinteistöllä.

hp. Tarjousten mukaan kiinteistöllä tai ilman.

Yrityksellä on omistuksessan keskeisellä paikalla sijaitseva ravintolakiinteistö, jossa sillä on suorittu ruokaravintola. Toimintaa harjoitetaan sesonkina syyskuusta toukokuulle. Omistaja on luopumassa toiminnastaan siirtyessään hyvin ansaitulle vapaa-ajalle. Loistava tilaisuus ravintola-alan ammattilaiselle tai toimintansa laajentamista suunnittelevalle alan yritykselle. Myydään liiketoiminta kiinteistöllä tai ilman.

Lue lisää

Itse kehitetty kaide- ja porrasjärjestelmän valmistukseen ja asennuksiin erikoistuneen yhtiön koko osakekanta

hp. 950 000 EUR Osakekannan hintapyyntö

Yhtiö on itse kehittänyt sekä uudenlaisen porrasjärjestelmän että lasikaidejärjestelmän. Kahden päätuotteen täydentämiseksi yhtiö on kehittänyt muun muassa oman kiinnitysjärjestelmän ja omia käsijohteita. Yhtiön säädettävä lasikaideprofiili on markkinoiden nopein ja helpoin asennettava. Lasikaideprofiili valmistetaan alumiinista pursotustekniikalla, minkä ansiosta lopputulos on erittäin siisti ja tasainen. Yhtiön tuotteet löytyvät myös Suomen ulkopuolelta, mm. Ruotsista, Saksasta, Englannista ja Belgiasta.

Lue lisää

Pääkaupunkiseudulla toimivan korjausrakentamiseen erikoistunut yhtiön koko osakekanta.

hp. 740 000 EUR Osakekannan hintapyyntö

Yhtiö on pääkaupunkiseudulla toimiva rakennusalan tekijä, joka työllistää noin 30 korjausrakentamisen ammattilaista. Yhtiö tekee yleisrakennusalan kattavia projekteja, huoneistojen ja liiketilojen saneeraus- ja korjaustyöt. Yhtiöllä on tällä hetkellä 4 isoa vuosisopimusta, jotka takaavat varman ja pysyvän tilauskannan.

Lue lisää

Ateriapalvelu yritys joka toimittaa lämpimät ateriat ikäihmisille kotiin.

hp. 135 000 EUR

Ateriapalvelu tuo herkullisen kotilounaan suoraan ovellesi! Yritys on erikoistunut valmistamaan ja toimittamaan herkullisia lounaita kotona asuville ikäihmisille. Yritys tominut useita vuosia ja hankkinut vankan koko ajan kasvavan asiakaskunnan jota on mahdollista edelleen kasvattaa.
Hyvä reseptiikka ja toimivat tehokkaat konseptit. 

Lue lisää
Suomen Vahvimmat - Platina Avainlippu TranSeo SYVL Ketju.fi Perustayritys.fi Firmakauppa.fi
Suomen Vahvimmat - Platina