Vihertaso Oy:n omistuspohjaa on vahvistettu


Vihertaso Oy on vuonna 1983 perustettu viherrakentamisen hankkeita toteuttava yritys. Toteutettuja hankkeita on jo yli 1000. Yrityksen asiakkaita ovat rakennusliikkeet, kunnat, kaupungit ja isännöitsijätoimistot. Vuosittainen liikevaihto on noin 1,5 milj. euroa.

Vihertaso Oy on vahvistanut niin omistuspohjaansa kuin organisaatiotaankin. Vihertaso Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty 13.3.2019 alkaen Hanna-Kaisa Javanainen. Operatiivisena johtajana jatkaa Esa Lahtinen, joka on yli 30 vuotta johtanut Vihertason tuloksellista toimintaa.

Helmikuussa 2019 toteutetulla yrityskaupalla Vihertaso Oy:n pääomistajaksi on tullut JATKAJA-yhtiö. Hanna-Kaisa Javanainen ja Esa Lahtinen jatkavat vähemmistöosakkaina yhtiössä.

JATKAJA on kehitys- ja sijoitusyhtiö, joka mahdollistaa yrittäjävetoisen jatkuvuuden pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. JATKAJA osallistuu aktiivisesti yritysten jatkokehittämiseen ja sijoittaa pitkäjänteisesti. JATKAJAlla on mittava kokemus kasvuyrittämisestä, kansainvälistämisestä, uudistamisesta ja digitalisaatiosta.

Markus Huttunen, Mathias Calonius ja Martin Grotenfelt, Mikko Ruosteenoja, Esa Lahtinen sekä Hanna-Kaisa Javanainen
Kuvassa vasemmalta lukien Jatkaja Oy:stä Markus Huttunen, Mathias Calonius
ja Martin Grotenfelt, Suomen yrityskaupat Oy:stä Mikko Ruosteenoja ja
Vihertaso Oy:stä Esa Lahtinen sekä Hanna-Kaisa Javanainen.


Lisätietoja:

Esa Lahtinen
Operatiivinen johtaja
Puh. 0400 482 274
Email. esa.lahtinen@vihertaso.inet.fi

Hanna-Kaisa Javanainen
Toimitusjohtaja
Puh. 050 486 8492
Email. hanna-kaisa.javanainen@vihertaso.fi

Mathias Calonius
Hallituksen puheenjohtaja
Puh. 0500 424 090
Email. mathias.calonius@jatkaja.fi

Kaupan välitti:

Mikko Ruosteenoja, KTM

Puh 010 2864 011
Gsm 050 3283 250
mikko.ruosteenoja@yrityskaupat.net