Lahtelainen Airent Oy Marko Korhonen luotsaamaan Fullsize Force Oy:n liiketoimintaa

Lahtelaisen Airent Oy:n toimitusjohtaja Marko Korhonen siirtyy luotaamaan Fullsize Force Oy:n myymälä- ja julkitilarakentamisen -kalustamisen ja – muutosten liiketoimintaa uutena toimitusjohtajana. Forcen vahvan maineen luoneet miehet Leo (Leksa) Pesonen ja Kari (Kassu) Pesonen siirtyvät ohjaamaan liiketoimintaa yhtiön hallituksesta käsin.  Forcen toiminta jatkuu järjestelyn sitä muuttamatta.

”Forcella on todella vahva ja vankkumaton maine myymälä- ja julkitilojen rakentajana ja kalustajana. Asiakkaat ovat aina voineet luottaa siihen, että Forcen miehet tekevät, minkä lupaavat ja vielä niin, että myymälän toiminta häiriintyy mahdollisimman vähän. Tähän arvomaailmaan minun oli helppoa samaistua, kun omaa yrittäjäkokemusta on vuosien varrella kertynyt runsaasti niin kiintokalusteiden, kuin rakentamisenkin saralta”, toteaa Marko Korhonen. Yhtiöin toimipiste säilyy nykyisellään ja asiakaspalvelun yhteyshenkilöt säilyvät nykyisellään Korhosen opetellessa uuteen pestiinsä.

”Force on ollut meidän pienestä alkaen kasvattama, omanlaisemme yritys.  Iskulauseemme Primus Inter Pares, Paras Vertaistensa Joukossa, on iskostunut syvälle koko työporukan mieliin. Kun kaupan pihalla näkyy Härkämiesten auto, niin silloin tietää, että tapahtuu- ja hyvin! Omia yrittäjävuosia on meillekin kertynyt sen verran, että nyt on aika alkaa pikkuhiljaa jäähdyttelemään. Siihen Marko Korhonen tahto ottaa ohjat käsiinsä antoi oivan mahdollisuuden. Tulemme kuitenkin pysymään tiiviisti Markon apuna ja tukena ”, kertovat Leksa ja Kassu Pesonen.

Lisätietoja

Fullsize Force Oy
Leksa Pesonen
0500 496 488
[email protected]

Airent Oy
Marko Korhonen
puh. 040 5518 305
marko.korhonen @force.fi

 

Fullsize Force Oy on myymälä- ja julkitilarakentamisen, kalustamisen ja muutosten toteuttamiseen keskittynyt yritys. Yrityksen liikevaihto on ollut viime vuosina n. 1,1 milj. € ja työntekijöitä on omistajien lisäksi 10 kpl. Lisätietoja: www.force.fi

 

Järjestelyn hoiti 

Asko Virén, TkL, AYV
Puh 010 2864 014
Gsm 040 7630 343
[email protected]

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
I wish to be contacted

I wish to be contacted

Select location and leave your number or email address, and we'll contact you!

Yhteydenottopyyntö EN