Mikkelin Seudun Uusyrityskeskuksen toimitusjohtaja Suomen Yrityskauppojen palvelukseen Turkuun

Mikkelin Seudun Uusyrityskeskusta vuodesta 2012 toimitusjohtajana luotsannut Antti Pajatsalo (s. 1980, KTM) siirtyy Suomen Yrityskaupat ketjun palvelukseen 15.8.2016. Pajatsalo on valmistunut Helsingin Kauppakorkeakoulusta vuonna 2008 pääaineenaan yrittäjyys ja pk-yritysten johtaminen. Yrittäjäperheestä lähtöisin olevalla Pajatsalolla on myös omaa yrittäjäkokemusta ennen Uusyrityskeskusta. Pajatsalo on perustanut ja johtanut kolmea yritystä.

Hänen vahvuusalueita ovat myynti- ja markkinointi, laskentatoimi ja rahoitus. Hän on lisäksi kouluttautunut yritysneuvojaksi. Aiemmassa työssään hän on auttanut satoja yrityksen perustajia ja kymmeniä yrityskauppoja.

Pajatsalosta tulee neljäs päätoiminen yritysvälittäjä Turun toimipisteeseen. Suomen Yrityskaupat on toimialansa suurin ja työllistää 9 konttorissa Suomessa ja kahdessa ulkomailla yhteensä 25 henkilöä, joista 21 on yritysvälittäjiä. Välityksessä on jatkuvasti noin 200 yritystä ja yritys on mukana noin 150 omistajanvaihdoksessa vuosittain. Suomen Yrityskaupat Oy täyttää tänä vuonna 20 vuotta.

Lisätietoja:

Juha Rantanen, toimitusjohtaja
Suomen Yrityskaupat Oy
Puh. 050 5445 081
[email protected]

Antti Pajatsalo, yritysvälittäjä
Suomen Yrityskaupat Oy
Puh. 050 911 4415 ( 040 720 5149)
[email protected]

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
I wish to be contacted

I wish to be contacted

Select location and leave your number or email address, and we'll contact you!

Yhteydenottopyyntö EN