Omistajanvaihdoksilla pelastetaan työnantajayrityksiä ja työpaikkoja

Yrityskaupoilla ja sukupolvenvaihdoksilla on myönteinen vaikutus myös Suomen työllisyyskehitykseen: niiden ansiosta pk-sektorin työnantajayrityksiä saadaan siirtymään uuden kasvuhakuisen omistajan käsiin. Samalla vauhditetaan myös keskisuurista yrityksistä koostuvan Mittelstand-sektorin vahvistumista Suomessa, kirjoittaa Omistajavaihdosfoorumin puheenjohtaja Jari Huovinen EK:sta.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK teettää vuosittain työnantajayrityskatsauksen, joka perustuu Tilastokeskuksen yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilastoihin. EK:n katsauksissa työnantajayrityksinä pidetään niitä, jotka henkilötyövuosina mitattuna työllistävät yrittäjän lisäksi ainakin yhden henkilön. Tällaisia yrityksiä oli vuonna 2020 yhteensä noin 84 500, kun niitä seurantakauden alussa vuonna 2013 oli lähes 91 200 kappaletta. Työnantajayritysten kokonaismäärä on siis pienentynyt vuosikymmenen edetessä melkein 7 000 yrityksellä.

Mitkä tekijät sitten vaikuttavat tähän kehitykseen? Ensinnäkin taustalla vaikuttaa yrittäjyydessä tapahtunut muutos, jonka myötä monet yksinyrittäjät laajentavat toimintaansa mieluummin verkostoitumalla toisten yrittäjien kanssa kuin palkkaamalla omia työntekijöitä. Tämä voi olla järkevää joko yritystoiminnan luonteesta johtuen tai seurausta työllistämiseen liittyvistä erilaisista riskeistä, kustannuksista ja velvoitteista, jotka voivat nostaa varsinkin ensimmäisen työntekijän palkkaamisen kynnystä.

Työnantajayritysten määrä on pienentynyt myös yrittäjien ikääntymisen ja jatkajapulan seurauksena. Erityisesti tämä koskettaa sellaisia mikrotyönantajayrityksiä, joissa yritystoiminta henkilöityy vahvasti omistajayrittäjään ja perustuu hänen osaamiseensa. Tällaisissa yrityksissä sopivan jatkajan löytäminen voi olla joskus vaikeaa, vaikka yritys sinänsä olisikin kannattava ja elinkelpoinen. Vuosittain arviolta parituhatta toimintakykyistä yritystä joutuu lopettamaan toimintansa jatkajapulan takia. Lisäksi korona on iskenyt voimakkaimmin juuri näihin pienimpiin alle 10 henkilön mikrotyönantajiin, joiden määrä on pienentynyt yli 8 000 yrityksellä vuodesta 2013.

Keskisuurten yritysten määrä kasvussa

Suomen yrityssektoria kuulee verrattavan Eiffel-torniin. Se on alhaalta leveä eli pk-sektorin ylivoimainen enemmistö on pienyrittäjiä. Eiffel-tornin mukaisesti yritysmäärät kapenevat jyrkästi kohti keskikerrosta ja huippua noustessa. Toisin sanoen moniin verrokkimaihin verrattuna meillä Suomessa on liian harvalukuinen keskisuurten yritysten ”Mittelstand”-sektori.

Tilastot herättävä kuitenkin varovaista toivoa siitä, että Eiffel-tornimme vatsanseutu on pyöristymässä. Esimerkiksi 10–49 henkilön pienyrityksiä on viimeisimpien tilastojen mukaan 16 600, mikä on lähes 1 000 yritystä enemmän kuin 2013. Suhteellisesti suurinta kasvu on kuitenkin ollut keskisuurissa 50–249 henkilön yrityksissä. Näitä on toki edelleen liian vähän eli noin 3 100 yritystä, mutta vuoden 2020 notkahduksesta huolimatta kuitenkin 500 enemmän kuin vuonna 2013. Kehitystä selittävät paitsi yritysten kasvu, onnistuneet yritysjärjestelyt ja omistajanvaihdokset, niin myös suuryritysten investoinnit ja toimintojen ulkoistamiset, jotka ovat luoneet mahdollisuuksia pk-yrityksille.

Työnantajayritysten osalta on siis tunnistettavissa kaksi toisistaan poikkeavaa kehityssuuntaa. Yhtäältä yrityskatoa tapahtuu varsinkin pienimmissä työnantajayrityksissä eikä korona ainakaan ole helpottanut tilannetta. Toisaalta keskisuureen kokoluokkaan yltäneitä työnantajayrityksiä on aikaisempaa enemmän, jolloin yhä useammalla yrityksellä on nyt leveämmät hartiat esimerkiksi viennin ja ulkomaankaupan toteuttamiseen. Nämä molemmat kehityssuunnat pitää tunnistaa päättäjien keskuudessa ja löytää ratkaisuja työllisyydelle epäedullisen yrityskadon kääntämiseksi ja kansantaloudelle tärkeän keskisektorin laajentumiskehityksen vauhdittamiseksi.

Ja kun ratkaisuja haetaan, niin omistajanvaihdokset on muistettava lääkkeistä tärkeimpinä! Omistajanvaihdosten edistäminen on näet keskeisessä roolissa niin mikroyritysten jatkajapulaan vastaamisessa kuin ns. Mittelstand-sektorin laajentamisessa.

Jari Huovinen
Omistajanvaihdosfoorumin puheenjohtaja
Johtava asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitossa

 

Kirjoitus julkaistu alunperin Omistajanvaihdosfoorumissa, www.ov-foorumi.fi
Omistajanvaihdosfoorumin tavoitteena on yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten vauhdittaminen. Hankkeen rahoittajina ovat työ- ja elinkeinoministeriö sekä Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät, Finnvera, Business Finland, Perheyritysten liitto, Nordea, Danske Bank, Deloitte, Suomen uusyrityskeskukset ja Suomen Yrityskaupat. Ov-foorumissa ovat mukana myös SEKES, Suomen Yrityskummit ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto.
Suomen Vahvimmat - PlatinaAvainlippu
TranSeoSYVLKetju.fiPerustayritys.fiFirmakauppa.fi
I wish to be contacted

I wish to be contacted

Select location and leave your number or email address, and we'll contact you!

Yhteydenottopyyntö EN