Panostaja laajentaa sisäkattomateriaalien tukkupalveluihin ostamalla 60 prosenttia Selog Oy:n osakekannasta

Panostaja Oyj on ostanut 60 % sisäkattorakentamisen materiaali-, laskenta- ja suunnittelupalveluita tarjoavan Selog Oy:n osakekannasta. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli 9,3 miljoonaa euroa. Yrityskaupan myötä Panostaja laajentaa liiketoimintaansa ja perustaa konserniin uuden sisäkattomateriaalien tukkupalveluihin erikoistuvan liiketoiminta-alueen. Yrityskaupan hintaa ei julkisteta.

Selogin palvelut kattavat korjaus- ja saneeraushankkeita sekä uudisrakennuskohteita. Korjausrakentamisen vakaan kasvun jatkuminen ja akustiikan kasvava merkitys rakentamisessa tukevat Panostajan tavoitetta rakentaa Selogin ympärille uusi kasvava liiketoiminta-alue.

Osana järjestelyä Selog Oy:n omistajat jatkavat uuden liiketoiminta-alueen vähemmistöomistajina. Selog Oy:n toimitusjohtaja Simo Tuokko jatkaa yhtiön toimitusjohtajana sekä merkittävänä omistajana. Järjestelyn jälkeen Panostaja Oyj:n omistusosuus uudesta liiketoiminta-alueesta on 60 %.

Panostaja Oyj on sijoitusyhtiö, joka kehittää aktiivisena enemmistöomistajana suomalaisia pk-yrityksiä. Yhtiön tavoitteena on olla halutuin kumppani liiketoimintansa myyville yrittäjille, parhaille johtajille sekä sijoittajille. Panostaja kasvattaa yhdessä kumppaniensa kanssa konsernin omistaja-arvoa ja luo suomalaisia menestystarinoita. Panostaja-konsernissa työskentelee noin 1 200 henkilöä. Panostajan (PNA1V) osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingin pörssissä. Tilikaudella 2011 konsernin liikevaihto oli 163,2 miljoonaa euroa.
www.panostaja.fi 

Selog Oy on vuonna 2005 perustettu sisäkattomateriaalien erikoisliike alan ammattilaisille. Yhtiö toimittaa asiakkailleen sisäkattomateriaaleja sekä teknistä konsultaatiota laskenta- ja suunnittelupalveluiden muodossa. Selog on kasvanut nopeassa tahdissa alan merkittäväksi ja tunnetuksi toimijaksi. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli 9,3 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 15 henkilöä.

 
Suomen Yrityskaupat Oy toimi myyjän neuvonantajana.

 
Lisätietoja:

Panostaja Oyj
 
Toimitusjohtaja Juha Sarsama
puh. 040 774 2099
[email protected]

 
Selog Oy

Selog Oy:n perustaja ja hallituksen jäsen
Marko Seppä
puh. 040 570 8457
[email protected]

 
Suomen Yrityskaupat Oy
 
Aluejohtaja Pertti Vallila
puh. 040 567 7335
[email protected]

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
I wish to be contacted

I wish to be contacted

Select location and leave your number or email address, and we'll contact you!

Yhteydenottopyyntö EN