Pinjastossa tapahtui marraskuussa omistusjärjestelyjä

Pinjasto on vuonna 1993 perustettu suomalainen perheyritys. Pinjasto valmistaa ja markkinoi Saari-keittiöitä, sekä muita kodin kiintokalusteita. Yrityksen pääkonttori ja tuotanto toimivat Salossa. Toiminta-ajatuksena on valmistaa korkealaatuisia kalusteita asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin. Saari-keittiöihin tiivistyy vuosikymmenien vankka kokemus suomalaisesta puusepäntaidosta yhdistettynä moderniin suunnitteluun ja innovatiivisiin ratkaisuihin.

Pinjasto Oy on kasvanut pienestä puusepänverstaasta moderniksi tuotantolaitokseksi. Nykyään Saari–kalusteita myydään Suomen lisäksi myös Ruotsissa (vuodesta 1993), Isossa-Britanniassa (vuodesta 2004), Venäjällä (vuodesta 2008) ja Norjassa sekä Sveitsissä (vuodesta 2010). Lisäksi vientiprojekteja on ollut useihin eri maihin. Viennin osuus liikevaihdosta on vaihtelee vuosittain 20 – 30 prosentin välillä. Pinjasto on Puuteollisuusyrittäjät ry:n ja Perheyritysten liiton jäsenyritys. Pinjasto Oy kuuluu Suomen Asiakastiedon valitsemiin Suomen vahvimpiin yrityksiin.

Pinjastossa tapahtui marraskuussa omistusjärjestelyjä, jonka seurauksena uutena toimitusjohtaja aloitti Tuomas Pyrhönen.

Lisätietoja:

Kaupan välitti Suomen Yrityskaupat
Varsinais-Suomi, Juha-Pekka Asuinmaa
Puh. 010 2864 007
[email protected]

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
I wish to be contacted

I wish to be contacted

Select location and leave your number or email address, and we'll contact you!

Yhteydenottopyyntö EN