Pk-yritysten lainansaanti helpottuu – EU:n takausohjelma alentaa luoton hintaa

Pk-yritysten lainansaanti helpottuu – EU:n takausohjelma alentaa luoton hintaa

Uusi EU:n takaama rahoitusmalli parantaa kasvuhakuisten pk-yritysten lainansaantimahdollisuuksia tarjoamalla lisävakuutta rahoitukseen. Uudella rahoituksella helpotetaan pienten yritysten rahoituksen saamista varmistamalla, että aloitteeseen sitoutuneet pankit tarjoavat rahoitusta paremmilla ehdoilla, esimerkiksi pienemmillä koroilla, pidemmillä erääntymisajoilla tai pienemmillä vakuusvaatimuksilla.

Rahoitusta on tarjolla kahden vuoden ajan. Yksittäinen rahoitus voi olla enintään 10 miljoonaa euroa ja laina-aika kahdesta kahteentoista vuotta. Takauksesta osa rahoitetaan Suomen valtion tuella

Tähän mennessä yli 50 yritystä on saanut rahoitusta, ja luottoja on myönnetty yli 50 miljoonaa euroa. Noin kolmasosa sopimuksen 150 miljoonasta eurosta on siis käytetty. Kolmasosalla rahoitusta saaneista yrityksistä liikevaihto on 1-5 miljoonaa euroa vuodessa. Joka toinen rahoitusta saaneista yrityksistä työllistää 11–50 henkeä. 

Uutta rahoitusta tarjoavat OP Ryhmä, Oma Säästöpankki ja Ålandsbanken.

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
I wish to be contacted

I wish to be contacted

Select location and leave your number or email address, and we'll contact you!

Yhteydenottopyyntö EN