PÖYRY OSTI RAKENNUSLASKENTA NHL OY:N

PÖYRY OSTI RAKENNUSLASKENTA NHL OY:N
Pöyryn Infrastruktuuri & ympäristö -liiketoimintaryhmä vahvisti määrä- ja kustannuslaskentaosaamistaan ostamalla Insinööritoimisto Rakennuslaskenta NHL Oy:n koko osakekannan.

Rakennuslaskenta NHL on perustettu 1982 ja se on Suomen vanhin määrälaskentaan erikoistunut yhtiö. Sen palveluksessa on 23 asiantuntijaa. Yhtiön palveluihin kuuluvat määrä- ja kustannuslaskennan lisäksi rakennuttajakonsultointi ja kuntoarviot. Yhtiö toimii Turun talousalueella ja pääkaupunkiseudulla ja sillä on kokemusta myös kansainvälisistä hankkeista.

Pöyryn ja Rakennuslaskenta NHL:n asiakaskunnat täydentävät hyvin toisiaan. Yrityskauppa vahvistaa Pöyryn palvelutarjontaa ja kasvattaa liiketoimintaa edelleen kotimaassa, Venäjällä ja Baltiassa. Rakennuslaskenta NHL:n aikaisemmat omistajat jatkavat Pöyryn palveluksessa kaupan jälkeen.
Pöyry on globaali energia-, metsäteollisuus- sekä infrastruktuuri- ja ympäristöaloihin keskittynyt konsultointi- ja suunnitteluyritys. Pöyryn liikevaihto vuonna 2006 oli noin 620 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on 6400 asiantuntijaa.

Yrityskaupan välitti Suomen Yrityskaupat

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
I wish to be contacted

I wish to be contacted

Select location and leave your number or email address, and we'll contact you!

Yhteydenottopyyntö EN