Rekrytointi: Etsimme vahvistusta sekä Keski-Suomeen, Päijät-Hämeeseen että Lappiin

Suomen Yrityskaupat Oy perheomisteinen, vakaalla taloudellisella pohjalla ja yli 25 vuoden vankalla kokemuksellaan toimialan tunnetuin tekijä. Ammattitaito, luotettavuus ja ratkaisukeskeinen asenne ovat palvelumme kulmakiviä kaiken kokoisille yrityskaupoille. Välitämme yrityksiä, joilla on tulevaisuutta myös jatkajan käsissä.

Toimintamme kasvaessa etsimme yritysvälittäjiä Keski-Suomeen, Päijät-Hämeeseen sekä Lappiin

Haemme kuhunkin alueelle henkilöä tai yritystä, joka palvelee asiakkaitamme konseptimme mukaisesti ja myy koko ketjun osaamista. Yritysvälittäjän työ on talouselämän mielenkiintoisimpia, antoisimpia, mutta myös vaativimpia. Monipuolisuudessaan se on vertaansa vailla. Yritysvälittäjä mieluummin moniosaaja kuin erityisosaaja, ennemmin konsultoiva myyjä, kuin analyytikko. Työ on luottamukselliseen asiakassuhteeseen perustuvaa, pitkäaikaista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.

Myyntihenkisyys, luotettavuus, yritystalouden ymmärrys ja tulosorientoituneisuus antavat hyvät lähtökohdat onnistumiselle tehtävässä. Menestyvällä välittäjällä on yrittäjyyttä arvostava asenne, kertyneen myynti- ja elämänkokemuksen myötä mainiot vuorovaikutustaidot, hyvät verkostot ja yrityskontaktit pk-yrityskentällä.

Jätä hakemus täällä, ja olemme sinuun yhteydessä: Yritysvälittäjäksi

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
I wish to be contacted

I wish to be contacted

Select location and leave your number or email address, and we'll contact you!

Yhteydenottopyyntö EN