Suomen Asioimistulkkikeskus Oy:n liiketoiminnan omistus vaihtui

Suomen Asioimistulkkikeskus Oy:n liiketoiminta siirtyi uuteen omistukseen 30.4.2025.
Yhtiön liiketoiminta jatkuu samalla laadukkaalla palvelulla, nimellä sekä henkilökunnalla kuin aiemminkin. Liiketoiminnan myyneen yhtiön omistaja Kimmo Stude on lupautunut perehdyttämään uutta omistajaa Timo Sivosta siirtymisajan.

Suomen Asioimistulkkikeskus

Suomen Asioimistulkkikeskus (www.asioimistulkkikeskus.fi) tarjoaa tulkkaus- ja käännöspalveluja laajalla kielivalikoimalla. Palvelua tuotetaan maanlaajuisesti. Asiakkaina on mm. viranomaistahoja, terveyden ja hyvinvoinnin palveluntuottajia, kaupunkeja ja kuntia sekä asianajotoimistoja.
Suomen Asioimistulkkikeskus tuottaa kaikki tarvittavat tulkkaus- ja käännöspalvelut kustannustehokkaasti lyhyelläkin varoitusajalla. Tulkit ja kääntäjät ovat arvostettuja, koulutettuja sekä asiantuntevia alansa huippuja.

Yrittäjä Timo Sivonen

Suomen Asioimistulkkikeskuksen uudella yrittäjäomistajalla Timo Sivosella on pitkä kokemus palveluliiketoiminnan johtamisesta Suomesta ja ulkomailta. Koulutukseltaan Timo on valtiotieteiden maisteri ja hän on työn ohessa täydentänyt koulutustaan palveluosaamisen, taloushallinnon ja johtamisen lisäkoulutuksilla.
Timo kertoo Suomen Asioimistulkkikeskuksen ostamiseen päätymisestä, omista tavoitteistaan uutena omistajana ja liiketoiminnan tulevaisuudesta seuraavaa: On hienoa päästä jatkamaan ja kehittämään alalla arvostetun yrityksen toimintaa. Tärkeintä meille on ensiluokkainen palvelu, jonka tekevät mahdolliseksi meidän osaavat tulkkimme. Haluamme olla luotettava ja nopea toimija, jolta voi tilata myös harvinaisten kielten käännöksiä ja tulkkauspalveluita.

Kaupan rahoitus

Kaupan rahoituksen järjesti Momentum Helsinki (www.momentumhelsinki.fi). Toimeksiannon alkamisesta rahoitus oli varmistettu kauppaan 45 päivässä. Nopea rahoitusjärjestely mahdollisti myös kaupan toteutumisen nopealla aikataululla. Prosessin aikana sekä ostaja että myyjä pysyivät ajan tasalla rahoituksen tilanteesta koko ajan.

Momentum Helsingin Mikko Malhonen kommentoi: ”Olemme iloisia, että pystyimme mahdollistamaan ostajalle rahoituksen tähän yrityskauppaan nopeasti ja joustavasti. Momentum Helsingin ja Suomen Yrityskauppojen välinen yhteistyö mahdollistaa yhä useamman yrityskaupan toteutumisen.”

 

Kuvassa vasemmalta Timo Sivonen ja Kimmo Stude
Kuvassa vasemmalta Timo Sivonen ja Kimmo Stude

Lisätietoja kaupasta:

Timo Sivonen
040 164 8384
[email protected]

Kimmo Stude
045 113 1727

Kaupan välitti:

Mikko Ruosteenoja
Authorized Business Broker (ABB), KTM
Tel 010 2864 011
Cell 050 3283 250
[email protected]

AvainlippuTranSeoKetju.fiFirmakauppa.fi
I wish to be contacted

I wish to be contacted

Select location and leave your number or email address, and we'll contact you!

Yhteydenottopyyntö EN