Suomen Yrityskauppojen toimitusjohtaja Juha Rantanen valittu vuoden 2016 omistajanvaihdosasiantuntijaksi!

Vuoden 2016 omistajanvaihdosasiantuntija on toimitusjohtaja Juha Rantanen Suomen Yrityskaupat Oy:stä.
– Hän on edistänyt erityisesti mikro- ja pk-yritysten yritysmarkkinoiden kehittymistä merkittävästi, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen totesi palkintoa luovuttaessaan Omistajanvaihdos 2016 konferenssissa Helsingissä.

Vuoden Omistajanvaihdos asiantuntijan valinnalla halutaan edistää mikro- ja pk-yritysmarkkinoiden kehittymistä. Valinnan tekivät tilaisuuden järjestäneet Suomen Yrittäjät, Elinkeinoelämän keskusliitto, Suomen Uusyrityskeskukset ja Finnvera konferenssin osallistuneiden ehdotusten pohjalta.

Rantanen on edistänyt omistajanvaihdoksia pitkään ja ansiokkaasti. Hän perusti tasan 20 vuotta sitten yhdessä Matti Aarnion kanssa Suomen Yrityskaupat –yrityksen. Kahden miehen yritys on kasvanut toimialansa suurimmaksi ja sillä on jo kymmenkunta toimipistettä eri puolilla Suomea. Rantasen luotsaama Suomen Yrityskaupat on ollut apuna tuhansissa omistajanvaihdoksissa, joilla on osaltaan varmistettu noin 10 000 työpaikan säilyminen maassamme. Tämän omistajanvaihdostyön ohessa syntynyt Perustayritys.fi -palvelu on puolestaan auttanut yli 10 000 uutta yrittäjää perustamaan yrityksen.

Rantanen on ollut Suomen Yritysvälittäjäin Liitto ry:n puheenjohtajan 14 vuotta ja on yksi sen perustajajäsenistä. Hän on ollut ja on edelleen aktiivisesti mukana lukuisissa työryhmissä, joissa omistajanvaihdoksia on edistetty valtakunnallisesti. Rantanen on paljon käytetty omistajanvaihdosten eritysasiantuntija valtionhallinnossa, järjestöissä ja suurissa yrityksissä. Lisäksi hän jakaa tietoa omistajanvaihdoksista esimerkiksi esiintymällä tilaisuuksissa, kirjoittamalla kirjoja ja lukuisia artikkeleita. Media käyttää Rantasta usein kommentaattorina yrityskauppamarkkinoiden kehityksestä.

Palkinto jaettiin Omistajanvaihdos 2016 –konferenssissa Helsingissä tänään tiistaina 1.11.2016. Konferenssissa on koolla yli 200 omistajanvaihdosten asiantuntijaa eri puolilta Suomea.

Lisätiedot:

projektipäällikkö Mika Haavisto
Suomen Yrittäjät
p. 050 550 1993
[email protected]

toimitusjohtaja Juha Rantanen
Suomen Yrityskaupat Oy
050 544 5081
[email protected]

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
I wish to be contacted

I wish to be contacted

Select location and leave your number or email address, and we'll contact you!

Yhteydenottopyyntö EN