Yrityskaupat kovassa kasvussa

Vuosi 2012 oli jo kolmas perättäinen kasvun vuosi Suomen Yrityskaupat -ketjulle. Keskimäärin kasvuvauhti on ollut 33 % vuodessa, viime vuonna se oli 17 %.Saavutus on merkittävä, koska toimialalla ollaan yleisesti oltu laskusuhdanteessa jo useamman vuoden ajan. Suomen Yrityskaupat onkin näin saavuttanut toimialansa suurimman asiantuntijayrityksen aseman. Liikevaihtoa kertyi vajaat 1,2 miljoonaa euroa. Markkinaosuus on arviolta 10 %.

Koko toimialan pahimpina ongelmina ovat edelleen yrityskauppojen rahoituksen saatavuus ja myyjän suoriteperusteinen myyntivoiton verotus. Suomalaisten ostajien jäädessä yhä useammin vaille rahoitusta on alalle onneksi ilmaantunut ulkomaisia ostajia. Erityisen aktiivisina ovat olleet kiinalaiset ja venäläiset ostajat. Myyntivoiton suoriteperusteinen verotus on puolestaan tehokas este myyjien osallistumiseen yrityskaupan rahoituksessa.

Suomen Yrityskaupat teki kauppoja määrällisesti yhtä paljon kuin edellisenä vuonna, mutta myytävien yritysten koko on jatkuvasti kasvanut.Miljoonaluokan kauppoja yhtiö teki kymmenkunta ja pienempiä nelisenkymmentä. Lisäksi Suomen Yrityskaupat oli lähes 100 omistajanvaihdoksessa mukana erilaisissa asiantuntijarooleissa.

Kahdeksalla paikkakunnalla toimivasta ketjusta on tullut myös merkittävä alan kouluttaja. Ketjun asiantuntijat luennoivat noin 40 tilaisuudessa vuosittain. Lukuisten asiantuntija-artikkeleiden lisäksi yritys sai loppuvuodesta näkyvyyttä sen toimitusjohtajan kirjoittaman Arvonmääritys yrityskaupassa -kirjan kautta. Kirjaa myytiin muutamassa kuukaudessa toistatuhatta kappaletta.

Yritysostosta kiinnostuneiden hakijoiden kanta lisääntyi lähes 2000 uudella yhteystiedolla.  Hakijakannassa on tällä hetkellä jo yli 16 000 kontaktia mahdollisista ostajista.  Myynnissä oli keskimäärin 120 yritystä. Alkanut vuosi näyttää myös hyvältä.  Työn alla on jo useita kymmeniä uusia kohteita ja vuoden ensimmäiset kaupatkin on jo tehty.

Lisätietoja:

Suomen Yrityskaupat,
toimitusjohtaja Juha Rantanen
puh. 050 544 5081[email protected]

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
I wish to be contacted

I wish to be contacted

Select location and leave your number or email address, and we'll contact you!

Yhteydenottopyyntö EN