Omistajanvaihdoksetkin hyötyvät Finnveran uudesta vientirahoituksesta

Vientikauppojen rahoitukseen on tulossa uusi hyödyllinen työkalu. Tämä on tärkeää myös omistajavaihdosten näkökulmasta, sillä vienti on erinomainen keino kasvattaa yrityksen arvoa, kirjoittaa EK:n ekonomisti Simo Pinomaa.

Omistajavaihdos onnistuu parhaiten, kun vaihdoksen kohteena oleva yritys on hyvässä kunnossa. Yksi tapa vahvistaa yrityksen tuottavuutta ja kannattavuutta on hakea kasvua viennistä.

Siksi on erinomainen uutinen, että eduskunta on juuri hyväksynyt lakimuutoksen, joka antaa Finnveralle mahdollisuuden luoda uusi työkalu helpottamaan suomalaisten yritysten viennin rahoitusta.

Tähän asti ongelmana on ollut se, että mikään taho Suomessa ei ole tarjonnut vientikaupoissa ostajaluototusta, kun kaupan hinta alittaa 20 miljoonaa euroa. Pankit rahoittavat kustannussyistä ja raskaasta sääntelystä johtuen vain suurempia vientikauppoja.

Periaatteessa Finnvera voisi tarjota alle 20 miljoonan euron ostajaluottoja, mutta sillä ei ole ollut oikeutta luotottaa ostajia suoraan ilman pankin mukanaoloa. Pian lainsäädäntöön on kuitenkin tulossa muutos. Jatkossa Finnvera saa tarjota ostajaluototusta ilman pankin mukanaoloa. Uudistus siis paikkaa markkinapuutteen.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on ajanut tätä rahoitustyökalua yritysten käyttöön jo pitkään. Useimmissa kilpailijamaissa vastaava rahoitusmuoto on ollut käytössä.  Nyt lainsäädäntömuutos on läpäissyt eduskuntakäsittelyt. Se on menossa presidentin esittelyyn ja astunee voimaan pian sen jälkeen.

Vientiluottoja ja siihen liittyviä takauksia tarvitsevat erityisesti koneita ja laitteita valmistavat yritykset, joiden kaupoissa on pitkät maksuajat. Merkittävä rajaus Finnveran uudessa rahoitustuotteessa on se, että vientikaupalla pitää olla verrattain pitkä, yli 2 vuoden maksuaika.

Tärkein uudistuksesta hyötyvä yrityskokoluokka on pk-sektori, mikä on erityisen tärkeää juuri nyt, sillä pk-yritysten vienti on kääntynyt laskuun. Suurien yritysten viennin arvo oli vuoden 2022 kolmannella neljänneksellä noin neljänneksen vuosikasvussa. Pk-yritysten viennin arvo oli samaan aikaan vain parin prosentin nousussa. Kun raju inflaatio otetaan huomioon, on selvää, että pk-yritysten viennin volyymi oli selvästi laskussa.

Uudistus on tärkeä juuri nyt myös siksi, että koronan aiheuttamat pullonkaulat ovat helpottamassa ja markkinoita maailmalla jaetaan uudelleen. Lisäksi monet yritykset etsivät parhaillaan uusia korvaavia markkinoita Venäjän hyökkäyssodan takia.

EK:ssa korostamme uuden rahoitustyökalun sujuvaa ja yritysystävällistä käyttöönottoa. Ostajaluottojen tulee olla dokumentaatioltaan ja prosesseiltaan yksinkertaisia ja myös hinnoittelultaan sellaisia, että yritykset voivat niitä alkaa käyttää. Jotta muutoksella olisi vientiä tukeva vaikutus, uudenlaisten vientiluottojen yhteenlasketun arvon tulisi lähivuosina nousta satoihin miljooniin euroihin.

Kun laki on hyväksytty, EK tiedottaa uudistuksen tuomista mahdollisuuksista laajasti jäsenyrityksilleen.

Simo Pinomaa
ekonomisti, Elinkeinoelämän keskusliitto EK

 

Kirjoitus julkaistu alunperin Omistajanvaihdosfoorumissa, www.ov-foorumi.fi
Omistajanvaihdosfoorumin tavoitteena on yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten vauhdittaminen. Hankkeen rahoittajina ovat työ- ja elinkeinoministeriö sekä Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät, Finnvera, Business Finland, Perheyritysten liitto, Nordea, Suomen uusyrityskeskukset ja Suomen Yrityskaupat. Ov-foorumissa ovat mukana myös SEKES, Suomen Yrityskummit ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto.

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
I wish to be contacted

I wish to be contacted

Select location and leave your number or email address, and we'll contact you!

Yhteydenottopyyntö EN