Vakavaraisen strategisen ostajan markkina

Globaali koronakriisi on mullistanut monia asioita maailmassa. Myös yritysten toimintaympäristö on erinäköinen kuin vuosi sitten. Perinteiset käsitykset yritysten tulevaisuuden näkymistä, ja siten myös arvosta, ovat tulkinnanvaraisemmat kuin aikoihin.

Yrityskauppoja ja omistajanvaihdoksia ajatellen tämä luo paitsi haasteita, myös mahdollisuuksia. Ilmeisin haaste on se, että ostajan ja myyjän näkemykset kohteen oikeasta kauppahinnasta saattavat olla kovin erilaiset. Mitä epävarmempi tulevaisuus on, sitä enemmän ”kauneus on katsojan silmässä”. Näin sumuisessa tilanteessa näkemyserojen yhteensovittaminen voi olla vaikeaa.

Joissain tapauksissa uusi erilainen maailmantilanne saattaa kuitenkin jopa jouduttaa yrityskauppaa. Joskus uusi omistaja pystyy näkemään yrityksessä täysin uusia mahdollisuuksia. Tällöin ne yritykset, jotka kohtasivat koronan taloudellisesti vahvoina, ovat etulyöntiasemassa. Nyt onkin vakavaraisen strategisen ostajan markkina.

Vahvalle ostajalle rahoitus järjestyy

Suomessa toimivat pankit ovat koronan aikanakin säilyttäneet kykynsä luotottaa yrityksiä. Pankkiirin silmiin tämä näyttäytyy kovana kilpailuna ”hyvistä hankkeista”. Lisäksi yhteiskunta on tullut vastaan tarjoten erilaisia pankkimarkkinaa vakauttavia ja tukevia työkaluja. Finnveran vahva osallistuminen kevään rahoituskysynnän purkamiseen on tästä yksi hyvä esimerkki. Juuri nyt taloudellisesti vahvan ostajan on huomattavan helppoa saada rahoitusta kaavailemaansa yrityskauppaan.

Sijoituksen tuotto omissa käsissä

Jos ostaja ei tarvitse rahoitusta vaan sillä on varat jo valmiina, pohdittavaksi tulee vielä yksi näkökulma. Nykyisessä nollakorkomaailmassa pääomalle on välillä ollut vaikeaa saada tuottoa. Pankit eivät talletuksista maksa mitään ja korkorahastot tuottavat vain hippusia. Suora osakkeisiin sijoittaminen altistaa lyhyellä aikavälillä riskeille, jotka eivät ole sijoittajan kontrollissa. Ostamalla yrityksen sijoittaja saattaa saada sijoittamalleen pääomalle hyvänkin tuoton. Yrittäjäsijoittajalle ehkäpä tuottoakin tärkeämpää on tieto siitä, että sijoituksen tuotto on täysin itsestä kiinni.

Minä odotan, että syksyn ja lähestyvän talven aikana tulemme näkemään varsin suuren joukon erilaisia ja erikokoisia yritys- ja liiketoimintakauppoja. Jos olet koskaan ajatellut yrittäjäksi ryhtymistä tai yrityksesi laajentamista yrityskaupalla, nyt kannattaa aktivoitua. Ideaa kannatta pallotella oman pankkiirin kanssa, jotta suunnitelma saa konkretiaa. Sillä nyt on vakavaraisen strategisen ostajan markkina.

 
Tuomas Kivelä
Johtaja, Danske Bank Yrityspankki

Kirjoitus julkaistu alunperin Omistajanvaihdosfoorumissa, www.ov-foorumi.fi
Omistajanvaihdosfoorumin tavoitteena on yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten vauhdittaminen. Hankkeen rahoittajina ovat työ- ja elinkeinoministeriö sekä Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät, Finnvera, Business Finland, Perheyritysten liitto, Nordea, Danske Bank, Deloitte, Suomen uusyrityskeskukset ja Suomen Yrityskaupat. Ov-foorumissa ovat mukana myös SEKES, Suomen Yrityskummit ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto.

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
I wish to be contacted

I wish to be contacted

Select location and leave your number or email address, and we'll contact you!

Yhteydenottopyyntö EN