Myydään Pitkään toiminut kannattava kukkakauppa ja hautauspalvelu -liiketoiminta myynnissä

Tiedot yrityksestä

Myynnin aihe Myydään
Toimiala Hautaustoimisto
Sijainti Pirkanmaa
Henkilöluku Kokoaikaisia 1 hlö osa-aikaisia 2 hlö
Oikaistu liikevaihto 250 000 EUR
Hintapyyntö 95 000 EUR
liiketoimintakauppa ilman kiinteistöä
Pirkanmaalla hyvällä paikalla sijaitsevan pitkään toimineen kukka- ja hautauspalveluyrityksen liiketoiminta myynnissä eläköitymisen vuoksi.
Ammattitaitoiset työntekijät ja hyvä asiakaspalvelu ovat synnyttäneet vuosien varrella laajan kanta-asiakaskunnan, jonka pohjalta liiketoimintaa on hyvä jatkaa ja kehittää edelleen.
Nykyiset palvelut kattavat kaikki tarpeelliset hautaustoimiston palvelut sekä lisäksi kukkakauppa palvelee asiakkaita hautaustapahtumien lisäksi kivijalkaliikkeessä sekä verkossa.
Vanha omistaja voi jäädä siirtymäajaksi auttamaan uutta yrittäjää. 
Liiketoiminta sopii hyvin niin uudelle aloittavalle yrittäjälle kuin alalla jo toimivalle kasvua hakevalle yrittäjälle.

Hintapyynnön perustelut

Hinta sisältää varaston ja kaluston sekä muun irtaimen. Mahdollisuus ostaa myös nykyiset liiketilat 110 000 eurolla tai jäädä niihin vuokralle.

Pyydä lisätietoja kohteesta

Pyydä lisätietoja kohteesta
AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö