Serviz Oy :n omistuspohjaa on vahvistettu

Serviz Oy tarjoaa uusiin sekä vanhoihin rakennuksiin rakennusinsinööripalveluita, kuten kuntotarkastuksia, kuntotutkimuksia ja valvontapalveluita.

Palveluita tarjotaan kuluttajille ja taloyhtiöille sekä muille kiinteistön omistajille. Asiakkaat ovat olleet etupäässä Uudenmaan alueella, mutta jossain määrin myös muualla Etelä-Suomessa.

Palvelutuotantoa on kehitetty jatkuvasti paremmin asiakkaiden tarpeita vastaaviksi ja toiminnan tehostamiseksi. Liiketoiminnan koko on kasvanut vuosittain ja yhtiö on saavuttanut korkean asiakastyytyväisyyden. Yhtiöllä on palveluksessaan palvelutarjontaan erikoistuneita ja pätevöityneitä insinöörejä.

Serviz Holding Oy osti 17.3.2023 päivätyllä kaupalla Serviz Oy:n osakekannan. Serviz Oy:n aiemmat työntekijäomistajat jatkavat työntekijöinä jatkossakin ja myös omistajina, mutta jatkossa Serviz Holding Oy:n osakkaina.

Serviz Holding Oy:n omistajakunnassa ovat uusina omistajina sarjayrittäjät sekä liiketoimintojen kehittämisen ammattilaiset Sami Sairanen ja Heikki Laine. Sami ja Heikki vahvistavat osaamisellaan sekä kokonaisuuteen tuomilla resursseillaan kasvutarinan jatkoa.

Sami Sairanen kommentoi kaupan taustoja sekä tulevaisuutta seuraavasti, ” Meillä yhdistyy insinöörimäinen suoraselkäisyys, nuori into ja ylpeys omasta tekemisestä. Uskomme alan sääntelyn lisääntyvän tulevaisuudessa ja yhtiö on hyvässä asennossa vastaamaan siihen. Yhtiön palvelutuotteet ja asiakaskokemukset ovat aivan huippuluokkaa, joka näkyy jokaisesta Yhtiön työntekijästä. Pohja expansiolle on erinomaisen hyvä. ”

Lisätietoja antavat:

Sami Sairanen
050 355 4538
[email protected]

Jarno Hovi
[email protected]

Kaupan välitti:

Mikko Ruosteenoja, KTM, AYV
Puh 010 2864 011
Gsm 050 3283 250
[email protected]

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö