Suomen Yrityskaupat Oy nyt yhdeksällä paikkakunnlla

Vuonna 1996 perustettu Suomen Yrityskaupat Oy on kasvanut Suomen suurimmaksi yritysten omistajavaihdoksiin erikoistuneeksi yritykseksi. Franchising-konseptilla toimiva ketju palvelee nyt Oulusta Helsinkiin kaikkiaan yhdeksällä paikkakunnalla. Uusimmat toimipisteet on avattu Jyväskylään ja Ouluun.

Ketjussa työskentelee 17 henkilöä. Yrityksellä on jatkuvasti noin 100 yritystä myytävänä, joista vajaa puolet julkisesti. Ostajarekisteri on Suomen suurin. Suomen Yrityskauppojen kautta hakee ostokohteita 6 000 henkilöä ja yritystä. Ketjun kotisivut www.yrityskaupat.net on kasvanut tunnetuimmaksi yrityskauppapaikaksi. Sivulatauksia siellä tehdään lähdes 2 miljoonaa vuodessa eli noin 5 500 joka päivä.

Ketjun asiantuntijoista noin puolet on diplomi-insinöörejä ja puolet kauppatieteilijöitä. Kaikki asiantuntijat ovat kokeneita yrittäjiä ja yrityselämän ammattilaisia. Yritysvälityksen lisäksi ketjun asiantuntijoita käytetään arvonmäärityksissä, sopimusten laatijoina, rahoitusten haussa, vero- ja yrityskaupan suunnittelussa, yhtiöjärjestelyissä ja neuvotteluapuna.

Ketjun kehittämä palvelukonsepti mahdollistaa asiantuntijapalvelut yrityksen kokoon katsomatta. Konsepti on tiettävästi ainutlaatuinen koko maailmassa. Ketjun asiakkaina ovat yritykset laidasta laitaan muutaman hengen firmoista aina pörssiyrityksiin saakka. Myytävien yritysten hinnat vaihtelevat muutamista kymmenistä tuhansista aina kymmeniin miljooniin euroihin.

Suomen Yrityskaupat ottaa myyntiin vain tietyt kriteerit täyttävät yritykset. Ostajat saavat myytävistä yrityksistä yritysanalyysit, arvonmääritykset ja muun materiaali käyttöönsä maksutta. Näin sopivan kohteen löytäminen on ostajille mahdollisimman vaivatonta.

Yrityksen liikevaihto ylittää tänä vuonna miljoona euroa ja kasvua siinä on ollut viimevuosina keskimäärin 60 % vuodessa. Yrityksen omistaa toimiva johto ja Kauppalehti Oyj. Ensi vuon-na yhtiön tavoitteena on laajentua ulkomaille.

Juttu

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö