Suomen Yrityskaupat Oy on mukana Onhan siinä Avainlippu -kampanjassa

Suomen Yrityskaupat Oy on mukana Suomalaisen Työn Liiton ja Avainlippu-yritysten Onhan siinä Avainlippu -kampanjassa. Kampanjan myötä haluamme muistuttaa kotimaisen työn merkityksestä palvelumme taustalla.

–    Kampanja sopii hyvin arvomaailmaamme. Olemme suomalainen yritys, jonka tehtävänä on turvata suomalaisten yritysten jatkuvuus. Olemmekin onnistuneet löytämään jatkajan jo useille tuhansille yrityksille. Näiden omistajanvaihdosten seurauksena on maahamme saatu tuhansia uusia kasvuyrityksiä ja varmistettu yli 10 000 työpaikan jatkuvuus, sanoo toimitusjohtaja Juha Rantanen Suomen Yrityskaupat Oy:stä

Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä. Merkki voidaan myöntää palvelulle, joka on tuotettu Suomessa. Lisäksi suomalaisten kustannusten osuus palvelun omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen on oltava vähintään 50 prosenttia. Laskelmassa otetaan huomioon kaikki palveluun kohdistuvat kustannukset. Palvelu-Avainlippua hakevalla yrityksellä on myös oltava merkittävä kotimainen omistusosuus, Suomessa toimiva johto ja yrityksen pääkonttorin tulee sijaita Suomessa.

Kolmevuotisella Onhan siinä Avainlippu -kampanjalla Suomalaisen Työn Liitto haluaa nostaa Avainlipun sille kuuluvaan arvoon.
–    Tutkimustulokset kertovat, että suomalaiset haluavat tehdä arvopohjaisia valintoja. Tämä usein unohtuu ostopäätöshetkellä. Kampanjan avulla pysäytämme asiakkaan ostopäätöksen äärelle. Opetamme tarkastamaan ostotilanteessa, onko tuotteessa tai palvelussa Avainlippu. Näin autamme asiakkaita tekemään omien arvojensa mukaisia valintoja, kertoo kampanjan projektipäällikkö Merja Mantila Suomalaisen Työn Liitosta.

Avainlippu-merkki tunnetaan varsin hyvin. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan 79 prosenttia suomalaisista kuluttajista tuntee Avainlipun erittäin hyvin tai melko hyvin. Tunnettuus yrityspäättäjien keskuudessa on 92 prosenttia. Suomalaisista suurin osa (71 %) on myös sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin positiivisesti.

Lisätietoja:

Juha Rantanen
toimitusjohtaja, Suomen Yrityskaupat Oy
P. 010 2864 002
[email protected]

Merja Mantila
projektipäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto
P. 050 330 3640
[email protected]

Onhan siinä Avainlippu -kampanja on Suomalaisen Työn Liiton ja Avainlippu-yritysten yhteinen kolmivuotinen kampanja. Kampanjan tehtävänä on lisätä Avainlippu-alkuperämerkin tunnettuutta ja vaikutusta ostopäätöksiin. www.avainlippu.fi

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö