Virolainen Toode-konserni ja suomalainen JanLa Oy yhdistävät voimansa

AS Toode on 24.4.2012 solmitulla kaupalla ostanut JanLa Oy:n koko osakekannan. JanLa Oy on vuonna 2004 toimintansa aloittanut, erittäin nopeasti kasvanut peltialan tukkuliike, joka on erikoistunut palvelemaan pinnoitetuilla ja sinkityillä ohutlevytuotteilla rakennusteollisuutta ja peltialan yrityksiä.

JanLa Oy:n entinen omistaja ja toimitusjohtaja Janne Lahtela jatkaa yrityksen toimitusjohtajana myös kaupan jälkeen. Kauppalehti valitsi JanLa Oy:n vuoden suomalaiseksi kasvuyrittäjäksi vuonna 2010.

Toode-konserni on Baltian suurin peltikattojen valmistaja ja asentaja, jolla on tehtaat Tallinnassa ja Riikassa. AS Tooden pääomistaja on Amber Trust II S.C.A., joka on Baltian johtava pääomasijoittaja ja jossa suomalaisilla sijoittajilla on merkittava omistus. Amber Trust on vahvasti mukana myös mm. Tallinkissa.

Yhdistymisen myötä Toode-konserni saa vahvan jalansijan Suomen tukkumarkkinoille. Yhdistymisen odotetaan tuovan lisäksi merkittäviä synergiahyötyjä mm. materiaalihankintojen puolella.  Asiakkaille täma näkyy entistäkin parempana asiakaspalveluna laajentuneen tuotevalikoiman ja nopeampien toimitusaikojen muodossa.

Toode-konsernin liikevaihto kaupan jälkeen on n. 25 MEUR ja EBITDA n. 2 MEUR.

Välittäjänä kaupassa toimi Suomen Yrityskaupat Oy.

Lisätietoja:

Pertti Vallila, Suomen Yrityskaupat Oy
puh. 040 567 7335
[email protected]

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö