Yrityskauppojen KasvuOpen käynnistyy jälleen

Kasvu Open on Suomen suurin pk-yritysten kasvun tukemisen sparrausohjelma, joka auttaa maksutta kasvuhaluisia yrityksiä niiden kasvusuunnitelman pohjalta. Suomen Yrityskaupat on jälleen mukana yhtenä yrityskauppoihin keskittyvän Kasvupolun toteuttajista.

Hae mukaan Kohti yrityskauppaa – Kasvupolku® -sparraukseen, jos;

– Haluat laittaa yrityksesi myyntikuntoon, olit sitten myymässä tai et
”Yrityksen pitää olla aina sisäisesti ja ulkoisesti myyntikunnossa. Se on laadun tae ja kuvaa sitä, että emme ole riskiyhtiö. Matkan varrella olemme saaneet järkyttävä määrän hyviä kommentteja. Lisäksi eri toimialoilta on löytynyt synergiaetuja, joiden avulla voimme tehdä asioita uudella tavalla. Valtakunnallinen Kasvupolku-kokonaisuus on tarjonnut haastavimmat myllärit, jotka sparrasivat niin, että tukka tärisee vieläkin. ” Minna Åman-Toivio, MedKit Finland
– Haet tai harkitset hakevasi kasvua yritysostolla nyt tai tulevaisuudessa
”Osallistuminen Kasvu Openiin on mahdollistanut sparraamisen eri alojen asiantuntijoiden sekä muiden Kasvupolkuun osallistuneiden yritysten kanssa. Tämä on entisestään innostanut ja inspiroitunut meitä sekä vauhdittanut kasvuamme. Kasvu on myös luonut meille entistä osallistuvampaa yrityskulttuuria ja rikkonut tiimien rajoja niin, että kaikki halukkaat osallistuvat mm. yrityksen ja palveluiden kehittämiseen.” – Lauri Kasti, Planeetta Internet
Hakemusten perusteella Kasvupolun tuomaristo valitsee mukaan 15 yritystä. Yritykset saavat kahden päivän ajan maksutonta sparrausta Kiitoradoilla Suomen liike-elämän ja yrityskaupan asiantuntijoilta. Nämä kokeneet “myllärit” auttavat yrityksiä löytämään yrityskaupan eväitä ja kontakteja luottamuksellisesti kahdenkeskisissä tapaamisissa.

Miten pääsen mukaan Kasvupolulle?

Voit hakea mukaan maksuttomaan Kohti Yrityskauppaa – Kasvupolku® -sparraukseen täyttämällä hakulomakkeen 8.2.2019 mennessä.
Olet lämpimästi tervetullut maksuttomiin Kohti Yrityskauppaa -Kasvupolun Kasvupaja-tilaisuuksiin, joissa pääset keskustelemaan yrityskaupan teemoista ja aiheista workshopeissa ja klinikkatapaamisissa erilaisten asiantuntijoiden kanssa. Kasvupajoja järjestetään yhteensä viisi eri puolella Suomea.
Paikkakunnat ja ajankohdat ovat: 
Helsinki 10.1.2019
Turku 16.1.2019
Tampere 17.1.2019
Oulu 30.1.2019
Kuopio 31.1.2019
Ilmoittaudu mukaan: www.lyyti.fi/reg/kiertue2019
Kasvupolun aikataulu
Kasvupolulle mukaan valituille yrityksille järjestetään sparrausta kahdessa Kiitorata-nimisessä työpajapäivässä 14.3.2019 sekä 11.4.2019. Tällöin eri alojen (yrityskauppa, juridiikka, hallitustyö, rahoitus, talous, strategia, arvon määritys) asiantuntijat eli myllärit auttavat yrityksiä onnistuneeseen yrityskauppaan. Kukin yritys kohtaa mylläreitä yhteensä 10 asiantuntijaa 45 minuutin mittaisissa luottamuksellisissa tapaamisissa.
Kasvupolun tuomaristo valitsee lopuksi mukaan valittujen yritysten joukosta kaksi Kasvupolun voittajaa, jotka julkistetaan toisen Kiitoratapäivän päätteeksi järjestettävässä semifinaalissa. Voittajat etenevät valtakunnalliseen Kasvu Open 2019 -finaaliin.
Kysyttävää? Ole yhteydessä.
Kohti yrityskauppaa – Kasvupolku® -fasilitaattori
Satu Haka
050 304 8779
AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö