CardPlus Oy on ostanut IDcontrol Oy:n muovikorttiliiketoiminnan

CardPlus Oy on ostanut IDcontrol Oy:n muovikorttiliiketoiminnan. Yrityskauppa nosti sen Suomen suurimmaksi kanta-asiakas- ja jäsenkorttien toimittajaksi.

CardPlus Oy:n toimitusjohtaja Mikael Strang sanoo kaupan vahvistavan yritystä monin tavoin.
”Jatkossa voimme entistä kattavammin tarjota asiakkaillemme huippuluokan osaamista ja teknologiaa. Muovikortit sekä niihin liittyvät palvelut ovat tulevaisuudessakin tärkeä osa liiketoimintaamme. CardPlus saa uutta voimaa kaikille neljälle tukijalalleen: muovikorttien yksilöintipalveluihin, mobiileihin korttiratkaisuihin, henkilökorttien tuottamiseen ja muovikorttitulostimien myynti- ja huoltopalveluihin”, Strang sanoo.

Myyjänä on IDcontrol Oy:n toimitusjohtaja Markku Raitanen. Hänen yrityksensä on tunnistautumisratkaisujen johtava toimittaja Suomessa. Yrityksen tuotteita käytetään mm. kulunvalvonnassa.

15 henkeä työllistävän IDcontrolin liikevaihto nousi viime vuonna 2,5 miljoonaan euroon. Viime vuosina se on keskittynyt erityisesti radiotaajuuksilla toimivaan RFID-tunnistautumiseen. ”Olemme jo pitkään panostaneet uusien teknologien kehittämiseen ja markkinointiin. Kauppa tuo meille lisäresursseja kehitystyöhön ja kansainvälistymiseen”, Raitanen sanoo. ”Uskon myös muovikorttiasiakkaiden saavan vielä aiempaakin paremman ja kilpailukykyisemmän palvelun, kun kaksi vahvaa kotimaista toimijaa yhdistetään yhdeksi markkinoiden suurimmaksi muovikorttitoimittajaksi”, Raitanen jatkaa.

Lisätiedot:

Mikael Strang
CardPlus Oy, toimitusjohtaja
Puh. 040 455 4301
[email protected]

Markku Raitanen
IDcontrol Oy, toimitusjohtaja
Puh. 040 532 7734
[email protected]

Kaupan välitti Suomen Yrityskaupat Oy
Uusimaa, aluejohtaja Tuure Toivola
Puh. 010 2864 020
[email protected]

Jag vill bli kontaktad

Jag vill bli kontaktad

Välj plats och lämna ditt nummer eller e-postadress och vi kontaktar dig!

Yhteydenottopyyntö SV