Dust Control Systems Oy siirtyi yrityskaupalla Blugrow Oy:n omistukseen.

Osaamisestaan ja tuotteidensa laadusta tunnettu, teollisuuspuhaltimia ja savukaasujen puhdistuslaitteistoja valmistava Dust Control Systems Oy siirtyi 9.2.2023 toteutetulla osakekaupalla Tapani Stipan omistaman Blugrow Oy:n omistukseen. Kouvolan Voikkaalla ja Loviisan Tesjoella toimiva yritys saa näin uudeksi omistajakseen osaavan cleantech -alan ammattilaisen.

Vuonna 1983 perustettu Dust Control Systems Oy siirtyi vuonna 2007 Ilkka Korhosen ja Harri Järvenpään omistaman Pollution Control Systems Finland Oy:n omistukseen. Vahvaan tuote- ja sovellusosaamiseen sekä pitkiin asiakassuhteisiin perustuen aloitettiin vahva tuotekehitys. Oma valmistus aloitettiin vuonna 2009 ostamalla tätä varten PT Components Oy:n liiketoiminnat, ja vuonna 2013 hankittiin teollisuustilat Voikkaalta. Omistajien lisäpanostuksen turvin aloitettiin rekrytoinnit ydinosaamiseen ja toiminnan kokonaisvaltaisen ERP-järjestelmän kehitys sekä suunnittelun automatisointi. Vuonna 2012 sovittiin neljän avainhenkilön, Teemu Kanervan, Antti Vanha-Viitakosken, Mikko Ylijoutsijärven ja Peter Hämäläisen osakkuudesta yhtiöön.

”Ikäni tunnistaen oli aika aloittaa uuden omistajan etsintä. Tärkeä kriteeri uuden omistajan etsinnässä oli löytää alan ammattilainen, jolla vahva toimialan osaaminen ja kokemus. Juuri nämä odotukset täyttyvät tohtori ja yrittäjä Tapani Stipassa. Nyt toteutunut yrityskauppa tuo yhtiöön uutta osaamista ja antaa varmasti uutta virtaa myös yrityksen johtamiseen ja kehittämiseen”, kertoo Dust Control Systems Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Korhonen.

”Erinomainen tekninen osaaminen, työntekijöiden ammattitaito ja asiakkailtakin saatu erittäin positiivinen palaute tekivät Dust Control Systems Oy:stä haluttavan ostokohteen.  Kaupan yhteydessä vahvistetulla pääomarakenteella yrityksellä on entistäkin paremmat resurssit asiakkaidensa laadukkaaseen palveluun ja laajempiin, 2030-luvun markkinaan tähtääviin toimituskokonaisuuksiin”, toteaa yhtiön johtoon asettuva Tapani Stipa.

Kaikki Dust Control Systems Oy:n työntekijät ja Teemu Kanerva jatkavat yhtiön palveluksessa. Ilkka Korhonen ja Harri Järvenpää jatkavat myös yhteistyötä yhtiön kanssa kaupan jälkeenkin. Myyjien osalta yritysjärjestelyn käytännön tehtävät hoiti Asko Virén, auktorisoitu yritysvälittäjä, Suomen Yrityskaupat.

Lisätietoja:

Pollution Control Systems Finland Oy
Ilkka Korhonen
p. 044 7308 111
[email protected]

Blugrow Oy
Tapani Stipa
p. 040 505 8090
[email protected]

 

Asko Virén, TkL, AYV
Puh 010 2864 014
Gsm 040 7630 343
[email protected]

Jag vill bli kontaktad

Jag vill bli kontaktad

Välj plats och lämna ditt nummer eller e-postadress och vi kontaktar dig!

Yhteydenottopyyntö SV