Kouvolalaiselle Pektra Oy:lle uudet omistajat

Vaativien teräsrakenteiden valmistaja, Pektra Oy, siirtyi 13.11.2020 tehdyllä yrityskaupalla OTTC Oy:n ja Namme Group Oy:n omistukseen. OTTC Oy:n omistajina ovat Tero Ollikainen, Jussi Taskinen ja Piia Tähtinen.
Piia Tähtinen toimii Pektrassa tuotantojohtajana. Hän oli Pektra Oy vähemmistöosakkaana jo ennen kauppaa.  OTTC Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Taskinen ja  Pektran toimitusjohtajan tehtävät vastaanottava Tero Ollikainen ovat kummatkin toimineet pitkään teräsalalla. Heilläkin on aikaisemmilta vuosilta yhteistä työhistoriaa myyjäyrittäjien kanssa.
Namme Group Oy on yrittäjä Jukka Nymanin omistama holding-yhtiö, joka sijoittaa suomalaisiin teollisuus- ja palvelualan yrityksiin. Pektran toimintaa hän tulee ohjaamaan ja auttamaan aktiivisena hallituksen puheenjohtajana.
Pektra Oy toteuttaa rakennusten vaativia runkorakenteita. Tunnetuimpia referenssejä ovat esimerkiksi Helsingin Musiikkitalo ja Pauligin paahtimo- ja toimistorakennus, joka valittiin vuonna 2009 vuoden teräsrakennuskohteeksi. Yrityskaupalla ei ole välittömiä vaikutuksia Pektra Oy:n henkilöstöön ja toimintaan. Myyjistä Veijo ja Juha Huusko avustavat ostajia vielä kaupan jälkeen siirtymäajan puitteissa. Kolmas myyjäveljeksistä, Veli Huusko, ei tällä hetkellä osallistu yhtiön toimintaan.
”Olen hyvilläni siitä, että operatiiviseen toimintaan mukaan tuleva uusi omistajatahon löytyi tästä paikkakunnalta ja ovat alan ammattilaisia. Me pitkän päivätyön Pektrassa tehneet ja jo parhaat paukut tämän yrityksen eteen antaneet veljekset voidaan hyvillä mielin jäädä vapaalle, uskoen ja luottaen siihen, että asiat Terästiellä etenevät entiseen malliin ja tulevat jatkossa kehittymään myönteiseen suuntaan, sillä rakenne on tulevaisuudessakin terästä”, toteaa Veijo Huusko.  ”Teräsrakentamisen merkitys tulee entuudestaan kasvamaan. Pektralla on asiakkaiden keskuudessa hyvä maine, ja viimeaikaiset toimialan muutokset tulevat antamaan Pektran kaltaiselle tehokkaalle ja joustavalle toimijalle lisää mahdollisuuksia”, kertoo Juha Huusko.
”Teräsrakentaminen sekä siihen liittyvä konepajatoiminta ja markkinat ovat Piialle, Jussille ja minulle tuttua. Jukka Nyman tuo kokemuksellaan porukkaamme sopivan lisän yritysjohdon, hallinnon ja strategisen kehittämisen osaamista”, kuvailee Tero Ollikainen ostajaryhmää.
Pektra Oy:n osalta yrityskaupan käytännön järjestelyt hoiti Suomen Yrityskaupat / Asko Virén.
Lisätietoja
OTTC Oy           
Tero Ollikainen           
040 7123426           
[email protected]        

Pektra Oy

Veijo Huusko
0400 558464

Asko Virén, TkL, AYV
Puh 010 2864 014
Gsm 040 7630 343
[email protected]

Jag vill bli kontaktad

Jag vill bli kontaktad

Välj plats och lämna ditt nummer eller e-postadress och vi kontaktar dig!

Yhteydenottopyyntö SV