Mainostoimisto 4F Oy ja Brandit Advertising Oy yhdistävät voimansa

Mainostoimistot 4F Oy ja Brandit Advertising Oy ovat 18.10.2010 sopineet omistusjärjestelyistä, joiden tarkoituksena on vahvistaa resursseja ja etsiä uusia asiakkaita ja kasvua. Suomen Yrityskaupat Oy toimi kaupan välittäjänä.

Mainostoimisto 4F Oy:n asiakaskanta istuu hyvin palveluihimme, ja henkilöstön osaaminen on tärkeä lisä kasvutavoitteiden saavuttamiseksi, sanoo toimitusjohtaja Esa Rantanen. 4F:n toiminta-alueena vuodesta 2002 alkaen toiminut Kymenlaakson alue on osoittanut kehittyväksi ja tasaisesti kasvavaksi talousalueeksi, jonne kannattaa panostaa, jatkaa Rantanen.

4F:n perustaja ja aikaisempi omistaja Mathias Eriksson jatkaa 4F Oy:n osakkaana ja hallituksen jäsenenä, Pasi Hämäläinen jatkaa Kotkan yksikön vetäjänä ja uutena osakkaana.

Uskon, että yrityskauppa vahvistaa osaamistamme ja asemaamme täyden palvelun mainostoimistona Kymenlaakson alueella, toteaa Pasi Hämäläinen. Henkilömäärän kasvun myötä resurssien aikataulutus paranee ja töiden läpimeno lyhenee, mikä varmasti miellyttää asiakkaitamme, hän jatkaa.

Mainostoimisto 4F jatkaa Kotkansaarella Datariinassa, Heikinkatu 7:ssä. Yhtiön osakkaat toivottavat uudet ja vanhat asiakkaat tervetulleeksi keskustelemaan mainontaan ja markkinointiin liittyvistä asioista.

Lahdessa 29.10.2010
Suomen Yrityskaupat Oy Lahti

Lisätietoja antavat

Esa Rantanen
0400 504 705
Brandit Advertising Oy
www.brandit.fi

Pasi Hämäläinen
050 384 9064
Mainostoimisto 4F Oy
www.4f.fi

Mainostoimisto 4F on Mathias Erikssonin vuonna 2002 perustama kotkalainen mainostoimisto. 4F on kasvanut vuosien saatossa n. 0,5 Meuro liikevaihtotasolla toimivaksi merkittäväksi alueelliseksi mainonnan ja markkinoinnin tekijäksi. Yhtiön asiakaskunta koostuu sekä yksityisistä yrityksistä että alueen julkisista toimijoista.

Suomen Yrityskaupat on Suomen suurin pk-yritysten omistajanvaihdoksiin erikoistunut, puolueeton ja luotettava täyden palvelun yritys. Ketjun toimipisteitä on Turussa, Helsingissä, Tampereella, Lahdessa, Mikkelissä, Porissa, Jyväskylässä, Oulussa ja Vaassa. Laajan asiakasverkostonsa avulla Suomen Yrityskaupat on luonut maan suurimman omistajanvaihdosten markkinapaikan, jossa ostaja ja myyjä löytävät toisensa.

Jag vill bli kontaktad

Jag vill bli kontaktad

Välj plats och lämna ditt nummer eller e-postadress och vi kontaktar dig!

Yhteydenottopyyntö SV