KUMONI Oy ostaa Maistra Oy:n koko osakekannan

Kuopiossa vuonna 2002 perustettu, ja nykyisin myös eteläisen Suomen alueella toimiva rakennusyhtiö KUMONI Oy on hankkinut 30.12.2022 toteutetulla kaupalla omistukseensa helsinkiläisen, liike- ja toimitilarakentamiseen keskittyvän Maistra Oy:n koko osakekannan. Yrityskaupan myötä KUMONI vahvistaa konsernin strategisia kasvutavoitteita.

Uudenmaan alueella toimiva Maistra on perustettu 1997, ja sen viimeisin, vuoden 2021 liikevaihto oli 3,0 miljoonaa euroa. Yhtenä KUMONI-konsernin tytäryhtiöistä keskitytään Maistrassa jatkossakin ydinosaamiseen, eli liike-, ketju- ja toimitilarakentamiseen. Avainhenkilöt jatkavat tytäryhtiön palveluksessa.

– Olemme KUMONIn kaksikymmenvuotisen historian aikana laajentuneet kotikentältämme Kuopiosta eteläiseen Suomeen; ensin Turkuun vuonna 2017 ja 2021 pääkaupunkiseudulle. Maistran erittäin hyvä maine ja kattava yhteistyöverkosto tekevät KUMONIsta paikallisesti entistäkin vahvemman toimijan, kertoo yrityksen perustaja ja konserniyhtiö KUMONI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pasi Pitkänen.

Osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkisteta.

Lisätietoja:

KUMONI Oy
Pasi Pitkänen
puh. 050 529 3750

Maistra Oy
Pentti Pihkala
puh. 050 331 6002

Kaupan välitti:

Mikko Ruosteenoja
Auktorisoitu Yritysvälittäjä (AYV), KTM
Puh 010 2864 011
Gsm 050 3283 250
[email protected]

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö