Lahtelainen Hämeen Kalustemekaniikka Oy siirtyi Plowing Oy:n omistukseen

Pääosin huonekaluteollisuudelle metalliosia valmistava Hämeen Kalustemekaniikka Oy siirtyi heinolalaisen Plowing Oy:n omistukseen 23.8.2021 toteutetulla osakekaupalla.

Hämeen Kalustemekaniikka Oy on vuonna 1993 perustettu perinteinen huonekalujen metallisia osia ja mekanismeja valmistava yritys. Vuonna 1999 yhtiön omistus keskittyi Jarkko Könöselle ja Jarmo Oksalle. Pitkän historian aikana huonekalumekanismeja on toimitettu niin Iskulle kuin Ikean alihankkijoillekin. Nykyinen toiminta on keskittynyt pääosin vuodesohvamekanismeihin, kalustejalkoihin ja TV-tuolien runkojen ja keinumekanismien valmistukseen.

”Toteutunut yrityskauppa laajentaa Plowing Oy:n toimintaa ja tuo erilaisia yhteistyömahdollisuuksia yrityksiemme toimintaan. Hämeen Kalustemekaniikka on hyvin hoidettu yritys, jota lähdemme aktiivisesti kehittämään ja haluamme palvella asiakkaita vielä entistäkin paremmin.”, kertoo Plowing Oy:n hallituksen jäsen Jyrki Kuisma.

”Olemme onnellisia, että aloittamamme ja pitkään jatkamamme työ saa yrityskaupan kautta uuden aktiivisen omistajan Hämeen Kalustemekaniikan toimintaa kehittämään. Tulemme itsekin vielä jatkamaan työtämme yhtiössä, jotta toimintojen haltuunotto ja osaamisen siirtäminen jatkajalle saadaan varmasti onnistumaan ”, toteavat Jarmo Oksa ja Jarkko Könönen.

Hämeen Kalustemekaniikka Oy:n osalta yritysjärjestelyn käytännön tehtävät hoiti Suomen Yrityskaupat / Asko Virén.

Lisätietoja:

Plowing Oy
Jyrki Kuisma
040 541 1177
[email protected]

Hämeen Kalustemekaniikka Oy
Hallituksen puheenjohtaja Jarmo Oksa
0400 712 992
[email protected]

Plowing Oy on 1997 perustettu heinolalainen yhtiö, jonka pääasiallinen toimiala on koneiden, laitteiden  ja metallirakenteiden valmistus.
Hämeen Kalustemekaniikka Oy on lahtelainen vuonna 1993 perustettu yritys, joka valmistaa metallisia osia ja mekanismeja pääosin huonekaluteollisuuteen sekä rakennusteollisuuteen. Yhtiö työllistää kaikkiaan neljä metallialan ammattilaista.

Asko Virén
Auktorisoitu Yritysvälittäjä (AYV), TkL
Senior advisor

Puh 010 2864 014
Gsm 040 7630 343
[email protected]

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö