Lokki Group Oy on ostanut oululaisen henkilöstöpalvelualan yrityksen Kandia Palvelut Oy:n osake-enemmistön

Kandia Palveluiden toimitusjohtajana ja osakkaana jatkaa Hanna Häkkinen. Lokki Oy:n
toimitusjohtajana toimii Maria Tanner ja Lokki Group Oy:n hallituksen puheenjohtajana Unto Suksi. 
Kaupan tarkoituksena on tarjota henkilöstöpalvelualan palveluita maanlaajuisesti,
monipuolisesti ja kattavammin asiakkaille ja työntekijöille. 
Lokki Oy on suomalainen henkilöstöpalvelualan yritys, joka on erikoistunut rakennus-,
teollisuus ja toimistopuolen henkilöstövuokraukseen ja rekrytointeihin. Toimipisteitä Lokilla on ennestään Uudellamaalla, Tampereella, Turussa ja Vaasassa. Työntekijöitä Lokilla on reilu 100 ja liikevaihto 4,5 milj. €. 
Asiakkaiden toiveesta Lokki päätti laajentaa toimintaa Pohjois-Suomeen, Ouluun.
Pohjoisen Suomen kasvun veturiksi tarvittiin osaava jo toimiva yritys. Kumppaniksi laajentumiseen valjastettiin Suomen Yrityskaupat Oy. Välittäjänä toiminut Aki Keisu tutki alueen yritykset osoitetulta toimialalta ja esitti vaihtoehdot. Lokin porukka valitsi niistä  parhaat ja niitä lähestyttiin. Muutaman yrityksen kanssa neuvoteltiin, mutta Kandia Palvelut Oy:n ja Lokki Henkilöstöpalvelun toimintakonsepti todettiin hyvin samankaltaiseksi ja toimivaksi. 
Kandia Palvelut Oy on erikoistunut Oulun seudulla kuljetus- ja logistiikka-alan henkilöstön
vuokraukseen ja rekrytointeihin. Yrityskauppa vaikuttaa Kandia Palveluiden toimintaan positiivisesti, jatkossa tarjoamme laajemmin myös rakennus-, teollisuus-, ja toimistopuolelle henkilöstöpalveluita. Pian palkkaamme Oulun toimistolle uuden työntekijän kasvun tueksi.
Kauppa on tehty 31.12.2020. Tehdyllä kaupalla ei ole vaikutusta asiakas- ja työsuhteisiin.
Lisätietoja: 
Lokki Group Oy
hallituksen puheenjohtaja Unto Suksi,
045 132 0443
Kandia Palvelut Oy
toimitusjohtaja Hanna Häkkinen,
045 175 8400

Aki Keisu
Auktorisoitu yritysvälittäjä (AYV), Oulu
Puh 010 2864 019
Gsm 050 576 1995
[email protected]

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö