Lounais-Suomen tiimi vahvistuu!

Lounais-Suomen tiimiä tulee vahvistamaan Tomi Vuorinen, perheellinen 45 vuotias DI, joka omaa kokemusta monelta eri toimialalta ja organisaatiotasolta. Kansainvälisesti kokenut johtaja, liiketoimintojen kehittäjä ja projektitoiminnan ammattilainen, jolla vuosien kokemus eri teollisuuden aloilta (metalli-, komposiitti-, puu- ja teknologiateollisuus) sekä myös urakointi- ja rakennusteollisuuden puolelta.
Aikaisemmissa työsuhteissa Tomi on ollut mukana useissa yrityskaupoissa, joten omakohtaista kokemusta löytyy reilusti. Viimeiset viisi vuotta toiminut itse yrittäjänä sekä lisäksi auttanut muita yrityksiä yrityskehittäjänä ja sparraajana, joten yrityskentillä on useat tiukat taistelut käyty mutta myös palkitsevat hetket onnistumisista ovat tulleet koetuiksi, valitettavasti myös tappiotkin. Oman yritystoiminnan puolella viimeisien vuosien pääpainopistealueina ovat olleet IT-järjestelmien ratkaisumyynti ja käyttöönotot sekä muu liikkeenjohdon konsultointi ja erilaiset yrityskehitystoimeksiannot.
Nyt Tomin on kuitenkin aika siirtyä yrityskauppapuolelle hyödyntämään viimeisen 20 vuoden aikana tullutta osaamispääomaa sekä hankittua kontaktiverkostoa. Toiveissa on päästä auttamaan asiakasyrityksiä kehittymään eteenpäin yritysvälittäjän toimenkuvan kautta. Tuttujen toimialojen lisäksi kiinnostaa suuresti päästä oppimaan uutta myös vieraammilta toimialoilta, kuten palvelu- ja hyvinvointisektoreilta. Myös muu uuden oppiminen ja hyvät työtoverit sekä kattava yhteistyö ovat Tomin arvoasteikossa korkealla.  

Yhteystiedot:

Tomi Vuorinen, DI, AYV
Puh 010 2864 021
Gsm 050 4773 595
[email protected]

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö