Luovaa ja innovatiivista omistajuutta

On tärkeää, että omistajanvaihdokset etenevät. On tärkeää, että kaikki menee oikein. On tärkeää, että PK-yritykset – suomalaisen yrityskentän vastuunkantajat – pysyvät hyvissä käsissä. On tärkeää, että omistajanvaihdosten kautta yrityksiin tulee uusia ajatuksia, uusia taitoja ja uusia tavoitteita. Näiden kautta meillä on lupa odottaa, että yritysten uudistuminen voisi saada sitä kaivattua lisäpotkua.

Suuri osa yritysten uudistumiseen liittyvästä odotuksesta perustuu yrittäjän vaihtumiseen. Uusi yrittäjä luo uutta, innovoi, kehittää, ottaa riskiä ja innostaa muita mukaan. Mutta yrittäjä ja omistaja eivät ole aina sama asia. Onko omistajalle edelleen varattu se passiivisen sivustakatsojan rooli? Voisiko omistaja olla innovatiivinen ja voisiko omistajuus olla uutta luovaa?

Ilman muuta voi. Mahdollisuuksia on monia ja ne voisivat olla juuri niitä avaavia tekijöitä, joilla omistajanvaihdoksiin liittyvät odotukset voitaisiin lunastaa.

Uusi omistaja voi tehdä paljon luovia ja innovatiivisia päätöksiä sekä omistajanvaihdostilanteessa että sen jälkeen. Päätökset voivat koskea esimerkiksi tavoitteita, ajoitusta, rahoitusta tai omistusrakennetta. Millaista yritystä jatkaja etsii? Tuttua ja turvallista? Yritystä, jonka voi uudistaa ja johtaa kasvuun? Yritystä, joka tekee jotain erilaista, riskialtistakin? Uudistumiskyvyn kannalta aivan keskeinen kysymys on, tietääkö jatkaja mitä aikoo yrityksellään tehdä? Ja osaako jatkaja laittaa ajatuksensa käytäntöön?

Voisimme oppia paljon innovatiivisesta omistajuudesta portfolioyrittäjiltä, sarjayrittäjiltä ja perheyritysryhmiltä. Nämä omistajanvaihdosten spesialistit toteuttavat innovaatiostrategioitaan yritysostoilla, he ovat päättäneet etukäteen, aikovatko integroida ostetun yrityksen muuhun liiketoimintaan vai pitää sen erillään, ja he hallitsevat yritysostoihin liittyviä riskejä monin tavoin. Kun ajatus on kirkas ja omistajuuden työkalupakki täysin varusteltu, voi tehdä innovatiivisia ja uutta luovia ratkaisuja omistajanvaihdoksissa.

Ilman osaamista ja työkaluja omistaja päätyy helposti lähinnä imitoimaan muita, eikä se ole reitti uudistuvaan liiketoimintaan. Teemme LUT-yliopistossa tutkimusta omistajuudesta – keskittyen erityisesti omistajuusstrategioihin, omistusrakenteisiin, omistajaohjaukseen ja omistajuuden innovatiivisiin ratkaisuihin. Tutkimustuloksia hyödynnämme muun muassa yrittäjyyden koulutusohjelmassa: yrittäjien pitää olla myös taitavia omistajia. Omistajuuden tutkimukselle ja koulutukselle on jatkossakin suuri tarve.

 

Timo Pihkala
Professori, LUT-yliopisto

 

Kirjoitus julkaistu alunperin Omistajanvaihdosfoorumissa, www.ov-foorumi.fi
Omistajanvaihdosfoorumin tavoitteena on yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten vauhdittaminen. Hankkeen rahoittajina ovat työ- ja elinkeinoministeriö sekä Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät, Finnvera, Business Finland, Perheyritysten liitto, Nordea, Danske Bank, Deloitte, Suomen uusyrityskeskukset ja Suomen Yrityskaupat. Ov-foorumissa ovat mukana myös SEKES, Suomen Yrityskummit ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto.
AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö