Oppilaitoksista vauhtia omistajanvaihdoksiin: opiskelijat yrityskaupan kautta yrittäjiksi

Suomen yrittäjäkoulutus on vahvasti startup-vetoista. Samaan aikaan kymmenet tuhannet pitkän linjan yritykset tarvitsisivat uutta jatkajaa, jottei niiden yritystoiminta lakkaa. Omistajanvaihdosfoorumi haastaa oppilaitoksia panostamaan ns. jatkajakoulutukseen, jotta olemassa oleviin yrityksiin löydettäisiin uudet vetäjät.
Tänään julkistettu selvitys tarjoaa oppeja ja kokemuksia viidestä korkeakoulusta Satakunnassa, Varsinais-Suomessa, Kaakkois-Suomessa, Pohjois-Karjalassa ja Lapissa.
Jatkajakoulutuksessa ideana on se, että opiskelijan ei tarvitse aloittaa yritystoimintaa startup-tyyppisesti tyhjältä pöydältä. Sen sijaan häntä kannustetaan ryhtymään olemassa olevan yrityksen jatkajaksi ja valmennetaan kohti onnistunutta yrityskauppaa. Olemassa oleva bisnes antaa tuoreelle yrittäjälle lentävän lähdön. Uuden omistajan myötä konkariyritys puolestaan saa ikään kuin startup-vaihteen päälle.

Nostetaan jatkajakoulutus uudelle tasolle

Jatkajakoulutuksen läpimurto on valitettavasti yhä näkemättä, vaikka sen tarpeesta on puhuttu koko 2000-luku, arvioi Omistajanvaihdosfoorumin puheenjohtaja Jari Huovinen Elinkeinoelämän keskusliitosta.
”Toiminta on Suomessa yhä liian pienimuotoista suhteessa tarpeeseen. Projektiluonteisuuden takia aitoja tuloksia – toteutuneita omistajanvaihdoksia – nähdään liian harvoin. Nyt on aika nousta seuraavalle tasolle! ”
Onneksi Suomesta löytyy oppilaitoksia, jotka ovat pyörittäneet jatkajakouluja tai omistajanvaihdoshankkeita eri laajuisina kurssikokonaisuuksina, korostaa Omistajanvaihdosfoorumin projektipäällikkö Mika Haavisto Suomen Yrittäjistä:
”Näiden konkarien kokemuksista kannattaa ottaa oppia ja poimia parhaat käytännöt, jotta jatkajakoulutusta pystyttäisiin paremmin konseptoimaan. Tämän jälkeen jatkajakouluja tulisi monistaa laajemmin oppilaitoskentälle. ”
Omistajanvaihdosfoorumin selvitys jakaa konkarien kokemuksia
Alan keskeisistä toimijoista koostuva Omistajanvaihdosfoorumi teetti Haaga Helian ammatillisella opettajakorkeakoululla selvityksen seuraavista jatkajakouluista: Turun ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto / ammattikorkeakoulu, Satakunnan ammattikorkeakoulu, Karelia-ammattikorkeakoulu sekä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (Xamk).
Selvityksen johtopäätöksinä tunnistettiin parhaat käytännöt, joita tarvitaan jatkajakoulutuksen nostamiseksi uudelle tasolle:
  • Jatkajakouluissa pitäisi päästä projektiluonteisuudesta kohti pitkäjänteisempää toimintaa. Jatkajakoulut pitää saada pysyväksi osaksi alueen yhteistyöverkostoa ja yrittäjille tarjottavia palveluja.
  • Resursseja tulee vahvistaa sekä saada oppilaitokset ja hankkeet vaihtamaan kokemuksia käytännön toimintamalleista.
  • Jatkajakoulut tulee avata oppilaitosten omien opiskelijoiden ja alumnien lisäksi laajemmin kaikille yrittäjyydestä kiinnostuneille.
  • Verkottamiseen ja match makingiin tulee panostaa, jotta potentiaaliset jatkajat ja luopuvat yrittäjät saataisiin tuotua tehokkaammin yhteen.
  • Jatkajakoulut ovat omia opintokokonaisuuksiaan, mutta omistajanvaihdosten tarjoamaa yrittäjyyspolkua tulisi myös tuoda esille osana normaaleja yrittäjyysopintoja. 
Tutustu selvitykseen:
Opiskelijasta yrityksen omistajaksi? – omistajanvaihdoshankkeista jatkajakouluiksi

Lisätiedot:
Omistajanvaihdosfoorumin puheenjohtaja Jari Huovinen,
Elinkeinoelämän keskusliitto EK, jari.huovinen[at]ek.fi, p. 040 861 4582
Omistajanvaihdosfoorumin projektipäällikkö Mika Haavisto,
Suomen Yrittäjät, mika.haavisto[at]yrittajat.fi, p. 050 550 1993
Mikä on Omistajanvaihdosfoorumi? 
Omistajanvaihdosfoorumi toimii Suomessa yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten vauhdittamiseksi. Hankkeen rahoittajina ovat työ- ja elinkeinoministeriö sekä Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät, Finnvera, Business Finland, Perheyritysten liitto, Nordea, Danske Bank, Deloitte, Suomen uusyrityskeskukset ja Suomen Yrityskaupat. Mukana ovat myös SEKES, Suomen Yrityskummit ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto. Lue lisää: ov-foorumi.fi

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö