Oulun keskustan perinteinen Kino Grilli saa uuden yrittäjän

Oulun keskustan perinteinen Kino Grilli saa uuden yrittäjän. Skyplus Oy / Marko Kujansuu vastaa yrityksestä 1.7.2024 alkaen. Kaupalla ei ole vaikutusta työsuhteisiin ja työntekijät jatkavat vanhoina työntekijöinä.

Kino Grilli on toiminut samassa paikassa pitkään ja sillä on paikkansa monen oululaisen ja Oulussa vierailleen ihmisen muistissa. Kohteessa on pitkään toiminut yrittäjänä Hannele Katila, joka on vastannut liiketoiminnasta vuodesta 42 vuotta. Sitä ennen yritystoimintaa hoitivat Hannelen vanhemmat kymmenen vuoden ajan. Kyseessä on siis erittäin perinteinen perheyritys.

Kino Grillin värikäs historia

Nimen historia juontanee aikaan, jolloin lähistöllä oli kolmekin elokuvateatteria. Tunnettuja teattereita alueella ovat olleet mm. Elokuvateatterit Kino, Hovi ja Kiistola, sekä myöhemmin Formia.

Tällä hetkellä Kino Grilli on Oulun keskustan ainoa perinteinen grilli ja monet yöpalan tarvitsijat suuntaavat askeleet grillille ennen kotimatkaa. Kino Grilli on pitkästä historiastaan huolimatta mukana nykyajassa ja onkin kasvattanut myyntiään merkittävästi viime vuosina mm. hyödyntäen Wolt:in ja Foodoran tuomia uusia myyntikanavia. Lounasmyynti kasvattaa rooliaan koko ajan ja tapahtumien merkitys grillin myynnille on iso. Rotuaari Piknik, Qstock yms. vaikuttavat myyntiin paljon. Yleisesti ottaen heinäkuu myydään täydellä kapasiteetilla.

Paikalla on erittäin värikäs historia ja helmikuusta 1975 lähtien grillistä käytettiin kansan kielessä pitkään nimitystä Dookun. Nimitys johtui tapahtumasta, jossa mauritiuslainen 42-vuotias tehtaan johtaja Jawaheer Lall Dookun surmasi veitsellä 36-vuotiaan vaimonsa Anna-Maijan helmikuun alussa 1975 Oulussa. Dookunit asuivat Mauritiuksella mutta Anna-Maija oli matkustanut tammikuussa lasten kanssa Ouluun, toisen tiedon mukaan sukulaisiaan tapaamaan ja toisen tiedon mukaan ihan jäädäkseen tänne pysyvästi. Mies tuli sitten perässä ja tappoi. Mainitaan että yhtenä motiivina tekoon on arvailtu Jawaheerin mustasukkaisuutta siitä, että Anna-Maija oli päässyt perheen tekstiilitehtaan johtoon ja työntekijät olisivat kunnioittaneet häntä enemmän kuin Jawaheeria.

Marko Kujansuu kertoo: ”Toimimme Torniossa useammalla toimialalla ja yhtenä toimena meillä on Sky-Burger grilli, jolle olemme etsineet laajentumismahdollisuuksia. Kino sopii meille täydellisesti ja uskon perinteiseen Kinon toimintamalliin, mutta jotain meidän mielestä parannuksia ja kehitystä tulemme toteuttamaan. Toivon asiakkaat lämpimästi tervetulleeksi ja kuulemme mielellämme myös asiakkaiden toiveita.”

Yritystä yli neljänkymmenen vuoden ajan hoitaneen Hannele Katilan mieli on täynnä kiitollisuutta ihania asiakkaita ja hyvä yhteistyökumppaneita kohtaan. Erityisen kiitoksen hän suo niille ihmisille, ketä ovat työskennelleet pitkän ajanjakson aikana yrityksessä. Moni on myös rahoittanut opintojaan tai tehnyt vähän lisätienestiä. Hannele Katila: ”Haluan kiittää todella paljon panoksestanne, mitä olette meille tehneet. Monista teistä tuli jopa ystäviä ja tapaamisemme tuo aina suuren ilon tunteen.”

Onnistunut yrityskauppa

Yrityskauppaa hoiti Hannelen puolesta Suomen Yrityskaupat Oy vastuuvälittäjänä Aki Keisu: ”Monenlaisia ostelijoita matkan varrella löydettiin. Monella riitti halua ostaa, mutta eivät saaneet ostoon rahoitusta tai sitten pelotti edessä oleva työpanos. Onneksi löytyi Marko, jonka suoraviivainen tapa toimia johti asiassa nopeasti kauppaan. Yhtenä haasteena oli Grillin vuokrasopimus Oulun kaupungin kanssa, johon tarvittiin jatkoa. Kesälomat painoivat päälle ja tarvittiin yhdyskuntalautakunnan kokoukseen asia listalle erityisen nopeasti. Oulu osoitti olevansa erittäin yrittäjämyönteinen kaupunki ja asia saatiin käsittelyyn ja myönteiseen päätökseen alle kahdessa viikossa. Apua saatiin BusinessOululta ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajaltakin. Erityistä oli se kaupungin yritysmyönteinen asenne, millä asiaa ryhdyttiin hoitamaan.”

Hannele oli tyytyväinen saamaansa apuun: ”Kaupassa minulla oli välittäjänä Aki Keisu. Hän on kyllä välittävä välittäjä. Helposti tavoitettavissa ja tuntui, että hänellä oli aina aikaa hoitaa minun asiaani. Kun vuokrasopimuksen jatkosta meinasi tulla este, niin Akin käytti avuksemme kaikki keinot ja suhteensa, kaupunginvaltuuston puheenjohtajaa myöten.”

Kaupan rahoituksen järjesti ostajan käyttämä rahoituskonsultaatiopalvelu Momentum Helsinki, joka on erikoistunut PK-yritysten rahoitusratkaisuihin. Yritys laati hanketta varten dokumentaation, etsi yrittäjälle sopivan pankin sekä johti neuvotteluita pankin kanssa rahoituksen järjestämiseksi. ”Yhteistyö Suomen Yrityskaupat Oy:n kanssa sekä yrittäjä Marko Kujansuun kanssa oli meille molemmille erittäin miellyttävä kokemus. Lisätietoihin saatiin vastaukset nopeasti ja sekä Marko että Suomen Yrityskaupat ottivat aktiivisesti osaa hankkeen edistämiseen.”, kommentoivat Momentum Helsingin perustajat Mikko Malhonen ja Lauri Tuomaala.

Kaiken onneksi kohteelle löytyi jatkaja ja Oulun keskusta saa säilyttää tuon värikkään historian omaavan ja herkullisia ruokia tuottavan Kino Grillin. Onnea uudelle yrittäjälle.

Lisätietoja tarvittaessa:

Marko Kujansuu
p. +358 40 5407831
[email protected]

Hannele Katila
p. +358 501 7755
[email protected]

Aki Keisu
Auktorisoitu yritysvälittäjä (AYV), Oulu
Puh 010 2864 019
Gsm 050 576 1995
[email protected]

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö