Porin Alituspalvelu Oy ostaa Kouvolan PTR Oy:n liiketoiminnan – toiminta jatkuu tutulla nimellä ja henkilöstöllä

Porin Alituspalvelu Oy on ostanut Kouvolassa toimivan Kouvolan PTR Oy:n koko liiketoiminnan 1.7.2025 alkaen. Yritys jatkaa toimintaansa Kouvolassa entisellä nimellään ja henkilöstöllään, mutta uusi omistaja vastaa jatkossa liiketoiminnan kehittämisestä ja operatiivisesta johdosta.

Pitkän uran tehnyt Kouvolan PTR:n johto on jäämässä eläkkeelle. Heidän tavoitteenaan oli löytää yritykselle luotettava ja osaava jatkaja, joka turvaa henkilöstön työpaikat ja säilyttää yrityksen hyvän maineen. Nyt toteutunut kauppa mahdollistaa tämän – pitkään palvelleet työntekijät jatkavat työtään uudessa omistuksessa entisissä tehtävissään. Kaupan myötä avautuu uusia mahdollisuuksia osallistua myös vaativiin maakaasu- ja vetyputkistohankkeisiin, joiden merkitys kasvaa tulevina vuosina energiainfrastruktuurin uudistumisen myötä.

Porin Alituspalvelu Oy:llä on taustaa vaativien alitus- ja putkistourakoiden parissa. Yhtiö oli aiemmin tunnetun Lännen Alituspalvelu Oy:n sisaryritys ja toimii osana laajempaa infra-alan osaajaverkostoa.

Kouvolan PTR on tunnettu laadukkaasta työstä ja osaavasta henkilöstöstä. Olemme erittäin tyytyväisiä, että saamme yhtiön osaksi toimintaamme ja voimme yhdessä vastata entistä suurempien projektien vaatimuksiin,” sanoo Porin Alituspalvelu Oy:n toimitusjohtaja Pekka Vepsä.

Lisätiedot

Pekka Vepsä
Toimitusjohtaja, Porin Alituspalvelu Oy
puh. +358 40 0593928
[email protected]

Kaupan välitti

Mika Niemi
Yritysvälittäjä, Kouvola
Puh 010 2864 025
Gsm 040 7412 879
[email protected]

Uutiskirjeestä ajankohtaista tietoa yrityskaupoista, myytävistä yrityksistä ja tapahtumista.

Tilaa uutiskirje
AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö