Retki-Etappi Oy:n liiketoiminta myyty Ruka Guiding Service Oy:lle 7.5.2021

Retki-Etappi Oy on perinteikäs Kuusamon alueen matkailuyritys. Asiakasvirrat alueella alkoivat jo 1950-luvulla, jolloin yrityksen perustaja Pekka Alajuuma alkoi vastaamaan asiakkaiden luomaan kysyntään tarjoamalla koskenlaskupalveluita sekä myymään tarvikkeita ja kahvilatuotteita. Pekan lapset ovat omana työnään jatkaneet yrityksen toimintaa tähän päivään saakka. Yritys sijaitsee Juumassa, aivan Pienen Karhunkierroksen lähtöpisteellä.

Yritykselle on kuitenkin etsitty pitkään sellaista ostajaa, joka jatkaisi historiallisen paikan pitkiä perinteitä. Kuusamon alueella pitkään matkailun parissa toiminut Jari Tiermas perusti Ruka Guiding Service Oy:n ja on ostanut Retki-Etappi Oy:n liiketoiminnan.

”Meille oli tärkeä löytää yritykselle sellainen jatkaja, jonka uskomme pystyvän vaalimaan paikan historiaa. Hyvä asiakaspalvelu ja persoonalliset ihmiset ovat aina kuuluneet tuohon pihapiiriin. Jari on oikea mies tuohon asiaan. Uskomme hänen pystyvän löytämään uutta liiketoimintaa ja silti kunnioittamaan historiaa” toteaa Ulla Hiltula, Retki-Etappi Oy:n toimitusjohtaja.