Sukupolvenvaihdosten edistäminen otettava osaksi kasvuyrityspolitiikkaa

Lokakuussa julkistetun, kerran kolmessa vuodessa tehtävän Omistajanvaihdosbarometrin mukaan noin joka viides omistajanvaihdosta suunnittelevista yrityksistä päätyy sukupolvenvaihdokseen, eli yritystä jatkaa joku perheenjäsenistä.

 

Barometri paljastaa kiinnostavia seikkoja tällaisista yrityksistä. Sukupolvenvaihdosta suunnittelevat yritykset erottuvat muista omistajanvaihdoksen kynnyksellä olevista yrityksistä. Ne työllistävät enemmän, panostavat uuden kehittämiseen ja hakevat aktiivisesti kasvua. Siksi sukupolvenvaihdosten sujuvuuteen huomion kiinnittäminen on Suomen menestyksen kannalta tärkeää.

 

1. Työpaikat
Mitä suurempi yritys on, sitä todennäköisemmin sukupolvenvaihdos on tulevaisuuden vaihtoehto. Omistajanvaihdosbarometrin mukaan 54 prosenttia yli 20 työntekijän yrityksistä suunnittelee sukupolvenvaihdosta.

 

2. Uudistuminen
Barometrin tulosten mukaan eniten uuden kehittämiseen panostetaan yrityksissä, joissa suunnitellaan nimenomaan sukupolvenvaihdosta. Sukupolvenvaihdosta suunnittelevilla on hallitus- ja johtoryhmätyöskentely muita aktiivisempaa. Se edistää yritystoiminnan uusiutumista.

 

3. Kasvu
Sukupolvenvaihdosta suunnittelevista yrityksistä 53 prosenttia tavoittelee kohtalaista tai voimakasta kasvua. Lisäksi perheyrityksillä oli enemmän voimakkaita kasvutavoitteita (16%) kuin muulla tavalla organisoituneilla yrityksillä (10%).

 

Onnistuneet sukupolvenvaihdokset ylläpitävät ja luovat työpaikkoja, uudistavat yritystoimintaa ja synnyttävät kasvua, josta hyötyvät Suomessa kaikki. Sukupolvenvaihdosten helpottaminen ja edistäminen pitäisi siksi ottaa osaksi suomalaista kasvuyrityspolitiikkaa.

 

Krista Elo-Pärssinen
Perheyritysten liiton johtava asiantuntija

 

Kirjoitus julkaistu alunperin Omistajanvaihdosfoorumissa, www.ov-foorumi.fi
Omistajanvaihdosfoorumin tavoitteena on yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten vauhdittaminen. Hankkeen rahoittajina ovat työ- ja elinkeinoministeriö sekä Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät, Finnvera, Business Finland, Perheyritysten liitto, Nordea, Danske Bank, Deloitte, Suomen uusyrityskeskukset ja Suomen Yrityskaupat. Ov-foorumissa ovat mukana myös SEKES, Suomen Yrityskummit ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto.

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö