Tiituspohjan Palvari uusille omistajille

Leppävedellä sijaitseva Tiituspohjan Palvari on vaihtanut omistajaa 5.7.2013 allekirjoitetulla kaupalla. 

Palvarin keskeisimpiä toimialoja ovat HoReCa-puolen toimitukset, rahtileikkaus ja palvaus sekä kiinteistössä sijaitseva oma myymälä. Yhtiö jatkaa toimintaansa Pieleslehdontiellä Leppävedellä entiseen malliin. Yrityksen henkilökunta jatkaa vanhoina työntekijöinä.

”On ollut hienoa seurata ja päästä työskentelemään yrityksen osaavien työntekijöiden kanssa. Palvarissa on todellinen tekemisen meininki. Heidän ja Martin tuen avulla varmistamme toiminnan kulmakivet: tuotteiden ensiluokkaisen laadun, toimitusvarmuuden ja asiakaspalvelun”, toteaa uusi toimitusjohtaja Teemu Lehtimäki.

”Vaikka myyjä jättää suuret Palvarin yrittäjän saappaat, niin taloon jää mittava kokemus ja osaaminen. Kokonaisuus on kerrassaan herkullinen.”

Tiituspohjan Palvari haluaa juhlistaa Palvarin uutta vaihetta vanhojen ja uusien asiakkaidensa kanssa 16.8. tarjoamalla vähintään 300 ensimmäiselle asiakkaalleen reilulla palvilihalla höystettyä hernekeittoa. Myynnissä toki myös mm. Palvarin tunnetut palvipossut! Tule antamaan palautetta ja vaikuttamaan uutuustuotteisiin, aukioloaikoihin sekä osallistumaan arvontaan. Tervetuloa!


Lisätietoja:

Aluejohtaja Jan von Bonsdorff
Suomen Yrityskaupat Oy
puh. 040 742 3572, 
[email protected] 

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö