Tilotoimistojen ja taloushallinnon palveluyritysten kauppa käy kiivaana

Kuten tunnettua, on alalla tapahtunut viime vuosina runsaasti omistuksen uudelleen järjestelyjä. Alalle on syntynyt muutama iso toimija ja lukuisa joukko toimintaansa aktiivisesti yritysostoin kasvattavia yrityksiä
Tässä tilanteessa usein kysytäänkin mikä rooli yritysvälittäjällä on tilanteessa, jossa kauppaa käydään itsenäisestikin koko ajan.

”Yritysvälittäjän roolissa merkittäväksi nouseekin sopivan ostajan ja myyjän yhteensovittaminen. Osapuolilla on erilaisia päämääriä ja oleellista on, että kauppa tukee kummankin osapuolen pyrkimyksiä ja mahdollistaa win-win tyyppisen tilanteen. Onkin tärkeää tuntea useita alan toimijoita ja etsiä siitä joukosta optimaalisimmat osapuolet onnistuneeseen yrityskauppaan” kertoo yritysvälittäjä Juha-Pekka Asuinmaa Suomen Yrityskaupat Oy:stä.

Kun omistaja pohtii omaa tulevaisuuttaan omistajana, niin hyvänä pohjana on tieto realistisesta kauppahinnasta markkinoilla. Tämä tieto auttaa päätöksenteossa, jossa omistaja miettii oikeaa myyntiajankohtaa. Usein tilanteen ratkaisuksi löytyy ammattilaisen laatima yrityksen arvonmääritys. Arvonmäärityksen peruslähtökohtana onkin oltava todellinen arvo, jolla kauppa voidaan oikeasti toteuttaa. Siksi yritysvälittäjän arvio on usein osumatarkkuudeltaan ylivoimainen.

Viimevuosien aikana Suomen yrityskaupat Oy on toteuttanut menestyksekkäästi useita tilitoimistokauppoja, joista viimeisimmät ovat helsinkiläisen Tilitoimisto YKP Oy:n kauppa, jossa yrityksen omistus siirtyi Janita Suomelle ja turkulaisen Tilitoimisto Bigge Oy:n kauppa, jossa yritys siirtyi osaksi Rantalainen Yhtiöitä. Molemmat kaupat välitti Juha-Pekka Asuinmaa.

Lisätietoja:

Suomen Yrityskaupat Oy
Varsinais-Suomi, Juha-Pekka Asuinmaa
Puh. 010 2864 007
[email protected]

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö