Tolliwood Oy:n liiketoiminnalle uusi omistaja
Tolliwood Oy:n omistajat Juha Tölli, Minna Tölli ja Anne Mikkola iloitsevat liiketoiminnan siirtymisestä osaaviin käsiin. Ostajana on Joona Myllykosken perustama osakeyhtiö.
Tolliwood Oy on merkittävä puualan vientiyritys, joka palvelee laajasti hirsi- ja puutaloteollisuutta, leikkikenttäkalusteiden tuotantoa sekä monipuolisesti muuta puusepänteollisuutta Suomessa sekä ulkomailla. Yritys edustaa puuteollisuuden huippuosaamista, jossa perinteinen käsityötaito kohtaa modernin teknologian. Alun perin vuonna 1980 Sievin Puutuote- nimellä toimintansa aloittanut yritys on kasvanut pienestä sahalaitoksesta innovatiiviseksi liimapuun ja lamellihirsiaihioiden valmistajaksi.
Nykyään Tolliwoodilla on merkittäviä asiakkaita sekä kotimaassa että ulkomailla. Suurimmat vientimaat ovat Iso-Britannia, Irlanti, Puola, Saksa, Espanja ja Norja. Kaikkia asiakkaita halutaan palvella entiseen malliin ja huolehtia hyvistä suhteista jatkossakin.
Tolliwoodin uusi omistaja, puuseppä ja puutekniikan insinööri Joona Myllykoski on tehnyt työuran vuodesta 2006 alkaen rakennustuoteteollisuuden parissa monipuolisissa esihenkilö- ja johtotehtävissä. Kokemusta hänellä on muun muassa hirsitalotehtaan, elementtitalotehtaan, ikkuna- ja ovitehtaan sekä energiaremonttiyrityksen johtotehtävistä.
Ostajan tarkoituksena on jatkaa Tolliwood Oy:n toimintaa entiseen tapaan.
– Toki kaikki yritykset tarvitsevat ajassa pysymistä, uusien koneiden, kehittyvien menetelmien ja ohjelmien hyödyntämistä tekemisessä, Joona Myllykoski toteaa. Liiketoiminnan myyjä Juha Tölli kertoo yrityksen myynnin tulleen ajankohtaiseksi omistajien eläköitymissuunnitelmien myötä. Kannoimme huolta, että löytyykö tällaiselle erikoisalalle ostajaa. Onneksemme Joonasta saatiin jatkaja, jonka käsiin yrityksen voi siirtää luottavaisin mielin.
Yrityskaupassa koko henkilöstö jatkaa uuden omistajan palveluksessa vanhoina työntekijöinä. Tällä halutaan varmistaa osaavan henkilökunnan työpaikkojen säilyminen ja toiminnan jatkuvuus. Juha Tölli jatkaa toistaiseksi yhtiössä vastaten tuotannosta ja varmistaen onnistuneen omistajanvaihdoksen. Anne Mikkola jatkaa myynnin parissa asiakkaita palvellen.
Juha Tölli kiittää asiakkaita, yhteistyökumppaneita, ja henkilöitä, jotka ovat olleet rakentamassa Tolliwoodista kansainvälistä yritystä.
Joona Myllykoski katsoo luottavaisesti eteenpäin ja haluaa kiittää hyvästä yhteistyöstä.
– Näen arvokkaana asiana asiakkaiden ja myös omalta kannaltani, että Juha Tölli ja Anne Mikkola jatkavat yrityksessä työntekijöinä. Sillä turvataan täysin keskeytyksetön toiminta. Nykyisten omistajien tekemää vuosien hyvää työtä on mukava lähteä jatkamaan ja kehittämään yhdessä asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
Kaupan tekemisessä myyjää avusti Suomen Yrityskaupat Oy:n Aki Keisu AYV auktorisoitu yritysvälittäjä.
– Hieno yritys ja todella mukavat ja tekevät ihmiset sen takana. Oltiin paljon tekemisissä ja mietittiin yhdessä sopivia vaihtoehtoja kaupaksi. Vaikka oli olemassa ”valmis ostaja”, niin tehtiin välillä erilaisia skenaarioita. Mitä tarkoittaa osakekauppa, mistä asioista siinä sovitaan ja mitä kaupasta ”jää myyjille”, sekä miten ostaja saa sen rahoitetuksi. Vierelle laadittiin liiketoimintakaupan skenaariot ja vertailtiin. Tässä neuvottelussa ostajalla oli oma asiantuntija alusta saakka mukana ja laadukkaat laskelmat ja ennusteet auttoivat rahoituksen saamiseksi pankki / Finnvera mallilla. Aikaa meillä kuitenkin valmiissakin kaupassa meni useampi kuukausi. Erityismaininta ja kiitos pitää antaa Nivalan Teollisuuskylälle ja Nihakin yrityspalveluille. Harvalla paikkakunnalla on noin yritysmyönteinen asennoituminen, sekä huippuosaavaa neuvontaa yrityksen ostajalle.
Kaupan osapuolet olivat tyytyväisiä Suomen Yrityskaupat Oy:n palveluun ja antoivat suosituksen Aki Keisulle vastaaviin kauppoihin.
– Aki oli ahkerasti mukana koko prosessin ajan ja vastasi esittämiimme toiveisiin ja pyyntöihin. Kokenut välittäjä osasi auttaa meitä löytämään kaikkia osapuolia tyydyttävän ratkaisun.
Kaupan välitti
Aki Keisu
Auktorisoitu yritysvälittäjä (AYV), Oulu
Puh 010 2864 019
Gsm 050 576 1995
[email protected]
Tilaa uutiskirje
Uutiskirjeestä ajankohtaista tietoa yrityskaupoista, myytävistä yrityksistä ja tapahtumista.
Tilaa uutiskirje