YRITYSVÄLITYS AARNIO on nyt SUOMEN YRITYSKAUPAT
Yritysvälitys Aarnio – nimi on siirtynyt historiaan. Valtakunnallinen yritysvälitystoiminta jatkuu nyt nimellä Suomen Yrityskaupat. Brandin muutoksen taustalla on Kauppalehden ja Balance Consulting mukaantulo yritysvälitystoimintaan sekä toiminnan ja palvelujen radikaali laajentuminen. Suomen Yrityskaupat tulee kesään mennessä laajentumaa kymmenelle paikkakunnalle. Samalla luodaan merkittäviä yhteistyö- ja palvelukokonaisuuksia muiden valtakunnallisten instanssien kanssa ja mm. omistajanvaihdosten kansainväliset palvelut avataan uusien kumppanuuksien myötä. Yhtiön palvelut laajenevat uusien resurssien myötä voimakkaasti keskisuurten yritysten palveluun. Keskisuurille yrityksille on avattu oma näkymä ja palvelu on konseptoitu vastaamaan juuri tämän yrityskoon tarpeita. Suomen Yrityskaupat näkyvyys tulee lisääntymään merkittävästi. Uusi nimi palvelee entistä paremmin tätä kokonaisuutta.