Suomalaiset pienyritykset käyvät kaupaksi nyt myös maailmalla

Kansainvälisiä yrityskauppoja on totuttu näkemään vain suurempien yritysten kohdalla. Ulkomaiset ostajat eivät juuri ole suomalaisia PK-yrityksiä ostaneet. Vastaavasti pienimmät kotimaiset yritykset eivät ole osanneet etsiä ulkomaisia ostajia, ostokohteista puhumattakaan.

Suomalaiset yritysvälittäjät ovat havainneet, että ulkomaisten yritysvälittäjien ostotoimeksiannoissa ei ole ollut kohdealueena Suomea eikä muitakaan pohjoismaita. Kynnystä Suomeen tulolle on pidetty korkeana, samoin kuin täältä maailmalle menoa, erityisesti pienyrityksissä.

Kohtaanto-ongelmalla on erityisesti myyjille suuri merkitys, sillä ulkomaiset ostajat maksavat yrityksistä jopa 40 % enemmän kuin kotimaiset ostajat. Toimivan väylän puuttuminen on rajoittanut kotimaisten yritysten kansainvälisiä kasvumahdollisuuksia.

Tilanne on nyt muuttunut. Suomen Yrityskaupat on tehnyt jo useita kansainvälisiä pienyrityskauppoja. Yrityksiä on myyty mm. USA:han, Ruotsiin ja Viroon. Parhaillaan neuvotellaan kauppoja mm. Norjaan, Ruotsiin, Romaniaan, Ranskaan ja Tanskaan. Työn alla on niin osto- kuin myyntitoimeksiantoja.

Mitä on tapahtunut?

Suomen Yrityskaupat on laajentanut yrityskauppapaikkaansa niin, että ulkomaiset kollegat näkevät reaaliaikaisesti sellaiset suomalaiset myytävät yritykset, jotka soveltuvat ulkomaalaisten ostettaviksi. Uusi myyntikanava ja toimintamalli, on saanut ulkomaalaisten ostajien kysynnän heräämään.

– Tarjonta on luonut kysyntää, toteaa Suomen Yrityskauppojen kansainvälisen osaston vetäjä Tomi Vuorinen. Pitkän toimintahistoriamme myötä meille on kertynyt laaja kumppanuusverkosto eri maihin. Viime vuonna lähdimme panostaman toden teolla sen aktivointiin, kertoo Vuorinen.

Uudella palvelulla halutaan tehdä kansainvälinen kaupankäynti helpommaksi. Kansainvälisiin kauppoihin erikoistuneen palvelun lisäksi Suomen Yrityskaupat perusti oman palveluyksikön, joka keskittyy valtakunnan rajat ylittäviin kauppoihin.

– KV-palvelu tarjoaa uuden mahdollisuuden yrityksille, jotka aiemmin uskoivat ostajan löytyvän vain kotimaasta. Eurojackpot voi yllättää! Sama palvelu mahdollistaa kotimaamme yrityksille kanavan ostaa liiketoimintaa maailmalta, kuvailee Vuorinen.

Ulkomaalaisten ostajien ostomotiiveina ovat tavallisesti tuotannolliset laajennukset tai oman toiminnan etablointi Suomeen.
– Ei tarvitse pelätä, että näillä kaupoilla työt häviäisivät Suomesta. Päinvastoin. Rahaa tulee kotimaahan ja kotimaiselle yritykselle aukeaa kv-markkinat sekä yritys saa leveämmät hartiat toimintansa tueksi. Tavallisesti yrityksensä myyneet vielä sijoittavat myynnistä saamiaan tuloja kotimaan paikallisiin yrityksiin, kertoo Vuorinen.

Millaisella yrityksellä on mahdollisuus tulla myydyksi maailmalle?

– Liikevaihdon tulisi olla miljoonasta ylöspäin, yrityksessä on työntekijöitä tai vakiintunut alihankintaverkosto, jotta tuotanto toimii ilman, että ulkomaisen omistajan täytyy tulla tänne itse töihin. Uusi johtaja on löydyttävä kotimaasta. Toimialalla eikä sijainnillakaan Suomessa ole merkitystä. Suomalaiset eivät helposti lähde tuotavankaan yrityksen omistajaksi esimerkiksi Itä-Suomeen. Mutta, jos tulet tuhansien kilometrien päästä, Itä-Suomi on alue siinä missä muutkin. Palvelu siis lisää haja-asutusalueiden menestyvien yritysten mahdollisuuksia löytää jatkaja, tiivistää Vuorinen.

Esimerkkejä tehdyistä kv-kaupoista

Loxus 3D Tunnel Inspections Oy myynti USA:han
Mannerin Konepaja myyntiin USA:han
Peimarin Hydaruliikka Oy myytiin Ruotsiin

Kansainväliset yrityskauppapalvelut löytyvät

Suomeksi, https://www.yrityskaupat.net/fi/kansainvaliset-palvelut/
Englanniksi, https://www.yrityskaupat.net/en/international-services/
Ruotsiksi, https://www.yrityskaupat.net/sv/internationella-tjanster/

Lisätietoja:

Tomi Vuorinen, DI, AYV
Puh 010 2864 021
Gsm 050 4773 595
[email protected]

Jag vill bli kontaktad

Jag vill bli kontaktad

Välj plats och lämna ditt nummer eller e-postadress och vi kontaktar dig!

Yhteydenottopyyntö SV