Pikku-Syötteen hiihtokeskukselle uudet omistajat

Minua parempi myyjä möi Pikku-Syötteen hiihtokeskuksen.

Lokakuun puolessa välissä sain myyntiin Pikku-Syötteen kokonaisuuden. Kohde oli vaipumassa hienoiseen uneen nykyisen omistajan toiminnan muuttuessa. Toimeksianto annettiin kiireisenä ja ohjeistettuna niin, että tuli löytää ostaja, joka jatkaa keskuksen toimintaa jo tänä keväänä. Pikku-Syötteelle saatiin useita kiinnostuneita, mutta kohde oli monelle alkavalle yrittäjälle liian suuri, toisaalta se oli liian pieni isoille hotelliketjuille. Loppumetreillä oli kuitenkin useampi ostaja, joille kohde sopi ja joilla olisi ollut mahdollisuus rahoituksellisesti toteuttaa kauppa.

Kalajoella toimiessa olen saanut nähdä Vallin perheen upeiden uusien majoituskokonaisuuksien rakentuvan heidän toimestaan ja olen seurannut eri paikkakunnille suuntautuvien hotelliostojen tapahtumista. Niinpä erittäin perinteisin myyntikeinon puhelin kouraan ja soittamaan heille. Vaikka pidän itseäni kohtuullisen aktiivisena myyntimiehenä, niin parempi myyjä meillä löytyi, joka mahdollisti kaupan. Se myyjä oli Syötteen maisema ja luonto. Kun saatiin Jemina ja Jere Pikku-Syötteelle kauniina talvisena pakkaspäivänä juuri ennen joulua, alkoi kaupankäynti sujua. Syöte oli myynyt itsensä.

Pikku-Syötteelle uudet omistajat

Nuoriso- ja vapaa-ajankeskus Pikku-Syöte Oy:n liiketoiminta ja kiinteistöt siirtyivät 13.1.2024 tehdyllä kaupalla Pikku-Syöte Oy:n omistukseen. Sen taustalla on perheyhtiö Valli Group Oy, jolla on kattava kokemus majoitusliiketoiminnasta Pohjois-Pohjanmaalla. Valli Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Esa Valli omistaa lastensa kanssa Hotelli Käenpesän Ylivieskassa ja vaimonsa Raija Eskola-Vallin kanssa Hotelli Pohjankievarin, Hotelli Kajaanin ja Hotelli Rantakallan.

Pikku-Syötteen tulevaisuuden kehitystyöstä ja liiketoiminnasta tulevat vastaamaan Jemina Valli ja Jere Toivonen, jotka ovat myös osakkaina Pikku-Syöte Oy:ssä. Heille on arkkitehteina työskennelleessään kertynyt laajaa ymmärrystä hotelli- ja ravintolakohteista sekä korjausrakentamisen ja kiinteistökehityksen saralta niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.

Kaikkien osapuolten yhteinen tahtotila on saada paikan toiminta jatkumaan mahdollisimman katkeamattomana. Pikku-Syöte Oy:n tuleva toimitusjohtaja Jemina Valli kertoo, että tavoitteena on saada toiminta takaisin käyntiin erittäin nopealla aikataululla jo helmikuun puolessa välissä starttaavalle hiihtolomasesongille.

Pyrimme avaamaan hotellin ovet vielä tälle kaudelle tutuilla toimintaperiaatteilla. Uskomme tämän onnistuvan, sillä apuna meillä tulee olemaan kaupassa siirtyvä osaava henkilökunta, joilla kaikilla on paikasta todella pitkä kokemus, Jere Toivonen kertoo.

Ensimmäiset kehitysaskeleet on tarkoitus ottaa tulevana kesänä. Haluamme kuitenkin perehtyä kohteeseen rauhassa ajan kanssa. Tulevan kehityksen tulee tapahtua paikan tunnelmaa ja sen erityispiirteitä kunnioittaen ja niistä ammentaen, Valli jatkaa.

Upeassa luontoympäristössä on valtavasti potentiaalia

Valli ja Toivonen näkevät Pikku-Syötteen upeassa luontoympäristössä sekä alueen matkailutoiminnassa valtavasti potentiaalia. Intohimoisiksi laskettelijoiksi tunnustautuvien arkkitehtien hyppy mukaan hankkeeseen kypsyi joulunpyhinä Pikku-Syötteen maastossa skinnaillessa.

Meille paikan vahvuutena näyttäytyy ehdottomasti sen luonnonläheisyys ja rauhallisuus. Alueen tarjoama luontokokemus ja ainutlaatuinen tunnelma vetoavat varmasti niin kotimaisiin kuin kansainvälisiinkin matkailijoihin, Valli summaa.

Läheinen Syötteen kansallispuisto on perustettu vuonna 2000 suojelemaan vaarakuusikoiden sisäänsä kätkemää arvokasta luontoa. Kansallispuiston siimeksessä uhanalaiset lajit kuten liito-orava, maakotka sekä suurpedot saavat elää arvoistansa elämää. Luontoarvojen lisäksi Syötteen alueen lukuisat aktiviteetit ja palvelut tarjoavat erinomaiset puitteet matkailulle.

Pikku-Syötteen alueella mahdollisen lisärakentamisen tarjoama potentiaali tietysti kiinnostaa meitä tulevaisuudessa. Tulevia kehitystoimenpiteitä tullaan kuitenkin tekemään harkiten. Arkkitehteina meille on luonteenomaista lähteä uudisrakentamisessa aina liikkeelle historian ja olemassa olevan kontekstin kuuntelusta, Valli toteaa.

Hotelli Pikku-Syötettä ja hiihtokeskusta on tähän asti pyörittänyt Vuolle Setlementti ry, joka on harjoittanut majoitus-, rinne-, ja ravintolatoiminnan lisäksi nuorisokeskustoimintaa. Vuolle Setlementti ry:n toiminnanjohtaja Jussi Kemppainen on tyytyväinen, että kohteelle löytyi nopeasti jatkaja ja vielä parempi, että uusi omistaja on kotimainen kehittämishakuinen yritys.

Erityisen tärkeää meille oli, että jo 80-luvulla aloittamamme työ Pikku-Syötteellä sai arvoisensa jatkajat. Olemme todella onnellisia siitä, että tavoitteemme nopeasta kapulanvaihdosta toteutui ja sen ansioista sitoutuneiden työntekijöidemme työt Pikku-Syötteellä jatkuvat.

 

Ostajat Jere Toivonen, Jemina Valli, Esa Valli sekä myyjän edustajat Tuija Hyppönen ja Jussi Kemppainen
Ostajat Jere Toivonen, Jemina Valli, Esa Valli sekä myyjän edustajat Tuija Hyppönen ja Jussi Kemppainen

 

Suomen Yrityskaupat Oy:lle syksyllä annetussa myyntitoimeksiannossa oli kiirehtimispyyntö, jottei Pikku-Syötteen toiminta olisi kovin pitkään pysähdyksissä. Tärkeää oli löytää toimija, joka jatkaa alueen toimintaa ja kehittämistä.

Setlementin ja Pikku-Syötteen väen puolesta kiitämme kaikkia Pikku-Syötteellä vuosikymmenten aikana vierailleita asiakkaita sekä henkilökuntaamme, Kemppainen toteaa.

Yrityskaupassa välittäjänä toimi Aki Keisu, joka kertoo kohteella olleen loppuvaiheessa neuvottelussa useampi ostaja.

Noudatimme myyjän toivomusta ja ennen vuodenvaihdetta piti kaupat saada sovittua. Pudasjärven ja erityisesti Syötteen alueella on imua. Se lupaa hyvää tulevaisuudessa, hän kertoo.

Tulevaisuus kirkkaana

Nuoriso- ja vapaa-ajankeskus Pikku-Syöte Oy:n tuotot vuonna 2023 olivat 1,8 M€ ja yhtiössä oli 6 vakituista työntekijää, jotka jatkavat vanhoina työntekijöinä. Lisäksi yritys on työllistänyt joukon osa-aikaisia työntekijöitä. Myös Syötteen koulu jatkaa toimintaa nykyisissä tiloissa.

Jemina Valli ja Jere Toivonen toivottavat niin vanhat kuin uudetkin asiakkaat sekä alueen toimijat lämpimästi tervetulleiksi Pikku-Syötteelle.

Suhtaudumme tulevaan uteliaan innostuneina. Emme ajattele aloittavamme tyhjältä pöydältä, vaan monilla on jo varmasti paikkaan ajan kanssa rakentunut vahva tunneside ja tarinoita, joista kuulemme mielellämme. Otamme mielenkiinnolla vastaan palautetta ja kaikenlaisia yhteistyöehdotuksia, tulevat yrittäjät toteavat.

Hotelli Pikku-Syöte
– 82 hotellihuonetta, joissa 11:sta oma sauna
– 240 vuodepaikkaa
– 7 kokoustilaa
– Ravintolassa 220 asiakaspaikkaa
– Kerrosala noin 6.560 kem²

Hiihtokeskus
– Neljä ankkurihissiä
– Kahdeksan rinnettä
– Suurin korkeusero 130 metriä
– Pisin rinne 1.100 metriä

 

Lisätietoja antavat:

Jemina Valli
toimitusjohtaja
p. 045 195 0027
[email protected]

Esa Valli
hallituksen puheenjohtaja
p. 050 561 6290
[email protected]

 

Avainlippu
TranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö