2009

Ravintola Oulas ja Pub Tuoppi saaneet uudet omistajat

Vanhojen omistajien väistyessä perhesyiden vuoksi oululaiset Recep ja Terhi Gunes ottavat vetovastuun ja muuttavat perheineen Oulusta Oulaisiin.

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva hyvämaineinen vakiintuneen markkina-aseman omaava ruokaravintola Oulas ja pub Tuoppi siirtyivät uusille omistajille 30.9.2009 allekirjoitetulla kauppasopimuksella. Ostajina oli pariskunta Recep ja Terhi Günes perustettavan yhtiön lukuun. Valmiit puitteet ovat olemassa toiminnan keskeytymättömälle jatkamiselle. Entiset omistajat eivät työskennelleet päivittäin yrityksessä, koska heillä on kaksi muutakin ravintolaa.

Uudet omistajat aikovat sitoutua yrityksen pyörittämiseen omalla työpanoksellaan ja sillä että ovat koko ajan toiminnassa mukana. Ravintoloissa toimii tällä hetkellä neljä vakituista työntekijää sekä kaksi ekstraajaa tarvittaessa. Henkilökunta on osaavaa ja tottunut itsenäiseen työskentelyyn. Pub ja ruokaravintola ovat auki joka päivä.

Ravintolakokonaisuuden yläkerrassa sijaitsee ruokaravintolan sali, kabinetti, isot keittiötilat, kolme kylmiötä, liinavaatevarasto ja toimistotilat. Katutasossa on puolestaan tunnelmallinen pub ja kellarikerroksessa vielä lisäksi varastotiloja. Paikkakunnan ainoa A la Carte- ja tilausravintola. Lounaspaikkoja löytyy kaupungista lisäksi n. 6 kpl. Pub on kaupungin ainoa, yöelämää on lisäksi yhdessä discoravintolassa.

Mahdollisuuksina liikevaihdon kasvuun nähdään lounasruokailun ja tilausravintolatoiminnan kasvattaminen sekä catering- ja pitopalvelutoiminnan kehittäminen.

Myyjät olivat yrittäneet myydä tuloksetta yritystä ensin Suomen Yrittäjien yrityspörssin kautta kesästä 2008 lähtien. Suomen Yrityskaupoille yritys tuli myyntiin keväällä 2009 ja myyntiaika oli noin puoli vuotta. Kohteesta tuli runsaasti kyselyjä, n. 80 kpl:ta.

Lisätiedot:

Jokivarsiravontolat Oy, Ilkka Koski, ilkka.t.koski@ gmail.com

Recep ja Terhi Gunes, [email protected]

Suomen Yrityskaupat Oy, Juha Takalo-Kastari, [email protected],
0400 380 620

Ravintola Basso uudelle omistajalle

Soidinravintolat Oy osti syyskuussa vuodesta 1991 toimineen Ravintola Basson liiketoiminnan KV-Ravintolat Oy:tä. Ravintola Basso on yökerho, joka toimii Turun Itäkeskuksessa Varissuolla. KV-Ravintolat jatkaa edelleen toimintaansa Bar Koronan puitteissa Puutarhakadulla.

Soidinravintolat Oy:n toimitusjohtaja, Jyrki Vuoriaho, kertoi, yrityksen tavoitteena on laajentaa edelleen ravintolatoimintaa uusia yksiköitä hankkimalla ja perustamalla Turun talousalueella.

Lisä ja yhteystiedot:

KV-Ravintolat Oy, Petri Kodisoja, 045-6798 888, [email protected]

Soidinravintolat Oy, Jyrki Vuoriaho, 050-5555 425, [email protected]

Suomen Yrityskaupat Oy, Kari Tuomes, 0400-601 658, [email protected]

Kansainvälinen kiinnostus suomalaisiin PK-yrityskauppoihin viriämässä

Kansainvälinen kiinnostus suomalaisiin PK-yritysten ostoon on viriämässä. Suomen Yrityskaupat saa nyt lähes päivittäin lisätietopyyntöjä myyntikohteistaan ympäri maailmaa. Erityisesti Invest In Finland /Finnpro -organisaatioiden kautta tulleet kyselyt ovat lisääntyneet selvästi. Suomen Yrityskauppojen kohteita markkinoidaan maailmanlaajuisesti em organisaatioiden kautta. Toiminta perustuu Suomen Yrityskaupat Oy:n ja Invest in Finland organisaation yhteistyösopimukseen

Yritykset vaihtavat jälleen omistajaa

Finanssikriisi hiljensi yrityskaupat, mutta nyt ostajat ja myyjät ovat taas liikkeellä. Tie yrittäjyyteen voi taantumassa alkaa myös yritysostosta.

Vuoden takaisen finanssikriisin myötä yrityskaupat pysähtyivät kuin seinään. Puolisen vuotta jatkunut tilanne on kesän ja syksyn myötä kuitenkin muuttunut: pankit ja rahoituslaitokset ovat jälleen aktiivisia ja suma on alkanut purkautua. Sekä koti- että ulkomaiset ostajat ovat lähteneet liikkeelle. Myös yritysten arvonmääritysten ja erilaisten asiantuntijapalveluiden kysyntä on kasvussa kertoo johtaja Matti Aarnio Suomen Yrityskaupat Oy:stä.

Suomen Yrityskauppojen kautta ostettavaa yritystä etsivien kannassa on jo yli
8 000 hakijaa. Vuoden aikana yhteystietonsa on jättänyt peräti 2 400 hakijaa, mikä on jopa kaksi kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Yrittäjyys ja jo toimivan yrityksen osto on monelle taantuma-aikana kiinnostava vaihtoehto, ja ostettavista kohteista on jo pulaa.

Lue koko juttu verkosta:
Koko artikkeli näköislehdessä, sivu 21

Riku Näsänen
Mania 6/2009, sivu 21
www.manialehti.fi

Joka toinen perheyhtiö sukupolvenvaihdoksen kynnyksellä

Maanantai 30.11.2009 klo 13:44 (päivitetty ma 13:44) Kauppalehti

Sukupolvenvaihdos johdossa sekä omistuksessa on ajankohtainen lähes joka toisessa perheyrityksessä. Vaihdosten suurimpia haasteita ovat perintö- ja lahjaverotus sekä vaihdoksen rahoitus. Tiedot ilmenevät Perheyritysten liiton tuoreesta barometristä, johon vastasi 89 jäsenyritystä.

Sukupolvenvaihdokseen liittyvät ongelmat sekä yrittämisen taloudellinen riski ja verotus hankaloittavat eniten perheyrittäjyyttä.
Mitä pienempi perheyritys oli kyseessä, sitä enemmän taloudellinen riski koettiin hankaloittavaksi asiaksi. Vas-taavasti verotus haittasi enemmän suuria kuin mikroyrityksiä Sukupolvenvaihdokseen liittyvissä ongelmissa ei ollut eroja yrityskoon suhteen.
Perheyrittäjyyteen kannustavat.itsenäisyys, riippumattomuus, mahdollisuus vaurastumiseen ja perinteen jatkaminen.

Jatkaja omasta piiristä

Perheyritykset, joissa sukupolvenvaihdos on ajankohtainen, löytävät jatkajan perheestä tai suvusta.Jatkaja löytyy yhdeksässä kymmenestä tapauksesta perheestä tai suvusta. Jatkajaa ei löydy suvusta vain 7 prosentissa perheyrityksiä.
Sukupolvenvaihdos perheyrityksen omistuksessa on lähes yhtä ajankohtainen kuin johtajuudessa (42 % yrityksistä). Omistuksessa sukupolvenvaihdos oli sitä ajankohtaisempi mitä pienempi perheyritys oli kooltaan.
Muiden palveluiden perheyrityksissä omistuksen sukupolvenvaihdos oli ajankohtaisempi kuin teollisuuden ja kaupan alan perheyrityksissä
Verotus säilyi edelleen sukupolvenvaihdoksen suurimpana haasteena yhdessä vaihdoksen rahoittamisen kanssa.
Sukupolvenvaihdossuunnitelma on joka neljännellä perheyrityksellä. Suunnitelmaa ei ole lähes puolella. Joka kolmannella asia on vireillä. Suunnitelma löytyy erityisesti suurista ja keskisuurista perheyhtiöistä sekä teollisuuden alan perheyrityksistä.

Pitkä toivelista

Toiveiden tynnyrissä ovat tutut asiat: Vastaajien mielestä pääomatuloverotusta tulisi kehittää kohtelemalla yritysvarallisuuden tuottoa edullisemmin kuin muita pääomatuloja.
Osinkoverotusta tulisi kehittää sitomalla osingon verotus vastaisuudessakin yrityksen nettovarallisuuteen.
Perintö- ja lahjaverotusta tulisi kehittää niin, että perintö- ja lahjavero poistettaisiin.
Vuosittainen Perheyritysten liiton barometri toteutettiin kymmenettä kertaa.
Barometriin vastasi marraskuussa 89 jäsenyritystä 312:sta. Vastaajissa oli 30 suurta, 29 keskisuurta, 11 pientä ja 6 mikroperheyritystä.

Kauppalehti

Katso koko artikkeli myös tästä

Flexolahti Oy on ostanut Tampereen Reprolaatan liiketoiminnat

Flexolahti oy vahvistaa markkina-asemaansa ja on 28.8.2009 voimaan tulleella liiketoimintakaupalla ostanut Tampereen Reprolaatta Oy:n liiketoiminnat ja yrityksen nimen.

Yritys jatkaa Flexolahden toimipisteenä Tampereen Reprolaatan nimellä ja yksikön toiminta jatkuu sellaisenaan. Allekirjoitettu sopimus turvaa toiminnan jatkon niin henkilöstöä kuin asiakkaitakin ajatellen. Yritys jatkaa toimintaansa samoissa tiloissa.

Liiketoimintakaupan avulla Tampereen Reprolaatta ja Flexolahti tarjoavat entistä luotettavampaa ja joustavampaa palvelua suomalaiselle painotalolle. Flexolahden resurssit mahdollistavat Tampereen Reprolaatan pitkäjänteisen kehittämisen ja sen asemaa tullaan vahvistamaan alueellisena ja valtakunnallisena toimijana.

Flexolahti Oy on pakkausdesignien esivalmisteluun ja fleksopainolaattojen tuotantoon erikoistunut yritys, joka valmistaa painolaattoja jousto-, paperi- ja aaltopahvipakkausten painamiseen. Flexolahti työllistää viisitoista henkilöä ja sillä on noin 2,2 miljoonan euron liikevaihto.

Tampereen Reprolaatta valmistaa painolaattoja fleksopainolle ja preeglauslaattoja sekä foliointilaattoja kirjapainolle. Yksikkö kasvattaa Flexolahden liikevaihtoa noin 350 000 eurolla vuodessa ja lisää työntekijöiden määrän yhdeksääntoista.

Lisätietoja liiketoimintakauppaan liittyen antaa toimitusjohtaja Kai Tornikoski, +358 50 394 6672 sekä kaupan välittäjänä toiminut Jukka Lahti, +358 50 336 9559

AJANKOHTAISTA LIIKEJURIDIIKASTA Ti 1.12.2009 klo 13-17

Suomen Yrityskaupat mukana Asianajotoimisto Bützow Oy:n järjestämässä seminaarissa Ajankohtaista liikejuridiikasta – teemailtapäivä yrityksen johdolle ja omistajille.

Paikka: WTC Turku Veistämönaukio 1-3, MKK:n luentosali

Aika: Ti 1.12.2009 klo 13.00-17.00

Seminaarissa käsitellään ajankohtaisia, operatiiviseen liiketoimintaan liittyviä aihealueita – mitä tulee huomioida osallistuttaessa julkisiin hankintoihin ja miten toimia asiakkaan maksukyvyttömyystilanteissa. Seminaarissa läpikäydään erityisesti yrityksen johtamiseen ja omistajuuteen liittyviä juridisia aspekteja – milloin on syytä tehdä osakassopimus ja mitä seikkoja tulee sisällyttää johtajasopimuksiin sekä onko nyt sopiva ajankohta yritysjärjestelyjen toteuttamiselle. Seminaarissa tulee esille myös työpanokseen perustuvan osingon verotuskysymykset.

Aikataulu:

12.50 Ilmoittautuminen

13.00 – 16.15 Tilaisuuden avaus
Jari Malinen, asianajaja, osakas, Asianajotoimisto Bützow Oy

Miten toimia oikein julkisissa kilpailutustilanteissa?
– mitä tulee huomioida tarjousta laadittaessa
– voiko ja kannattaako kilpailutuspäätöksestä valittaa
Jaakko Uotila, asianajaja, Asianajotoimisto Bützow Oy

Miten menetellä asiakkaan maksukyvyttömyystilanteissa?
– konkurssia edeltävien toimenpiteiden asema
– liikesuhde yrityssaneerauksessa olevan asiakkaan kanssa
Jukka Laakso, asianajaja, Asianajotoimisto Bützow Oy

Johtajan työoikeudellinen asema
– miltä osin työlainsäädäntöä sovelletaan yhtiön johtohenkilöihin
– mistä asioista tulee sopia erillisellä sopimuksella
– toimitusjohtaja/johtajasopimusten keskeisin sisältö
Hannele Kajo, asianajaja, Asianajotoimisto Bützow Oy

Osakassopimus
– mihin ja milloin osakassopimusta tarvitaan
– osakassopimus vähemmistöosakkaan kannalta
– osakassopimuksen tärkeimmät asiaryhmät
Olli Hyvönen, asianajaja, Asianajotoimisto Bützow Oy

Yrityskauppa – kannattaako nyt ostaa vai myydä?
– nykyinen markkinatilanne
– yrityskauppa prosessina
Juha Rantanen, toimitusjohtaja, Suomen yrityskaupat Oy

Työpanokseen perustuva osinko
– sääntelyn tausta ja lähtökohdat
– uuden sääntelyn keskeisin sisältö
– mitä tarkistuksia on syytä toteuttaa uudistuksen myötä
Jouni Wekström, asianajaja, Asianajotoimisto Bützow Oy

16.15 – 17.00 Pientä Suolaista, virvokkeita ja keskustelua päivän teemoista

Ilmoittautumisohjeet:

Tilaisuus on maksuton. Ilmoittautumiset viimeistään 24.11.2009 [email protected] tai Sari Soini 02 274 2010. Mikäli ette itse pääse osallistumaan, kutsu on siirrettävissä toiselle yrityksenne edustajalle. Koska paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, pyydämme ilmoittamaan mahdolliset peruutukset.

Lisätietoja: www.butzow.com

Suomen Yrityskaupat esillä Lahdessa Liike elämä 09 -tapahtumassa

Liike-elämä ’09 – Liike-elämän Suurfoorumi Lahdessa

Liike-elämä´09 -erikoismessut esittelevät yrityselämän palvelut laajasti ja kattavasti. Messuilta löytyvät ratkaisut niin lakiasioihin, yrityskauppoihin, tilinpitoon, pankki- tai vakuutuspalveluihin, mainontaan, markkinointiin, graafisiin töihin, turvallisuuteen, koulutukseen, tutkimus- ja kehittämispalveluihin, toimistotekniikkaan- ja -tarvikkeisiin, kalusteisiin, näyttelyrakentamiseen, yritysautoihin, juhlapalveluihin, kokouspaikkoihin kuin liikelahjoihin liittyen.

Runsas ohjelmatarjonta

Messujen kanssa samanaikaisesti järjestetään useita rinnakkaistapahtumia, mm. Lakesin ja Lahden yrittäjien järjestämä yritysten kontaktitapahtuma Liiketreffit, mainonnan ammattilaiset yhteen kokoava Mainostorstai ja Hämeen kauppakamarin toteuttama Taloustorstai. Runsas tietoiskuohjelma tarjoaa messuvieraille ajankohtaista ja tärkeää tietoa yrityselämän eri osa-alueilta.

Aukioloajat:
Keskiviikko 11.11. klo 10 – 17 Torstai 12.11. klo 10 – 17

Tapahtumapaikka:
Lahden Messukeskus

Sisäänpääsy:
Asiakaskutsulla tai kirjautumalla sisäänkäynnissä

Suomen Yrityskaupat osastolla Cx5

Länsirauta vaihtoi omistajaa

Raumalla sijaitseva vuonna 1988 perustettu Länsirauta Oy vaihtoi omistajaa 27.10.2009. Perinteikkään rautakauppa Länsiraudan uusi omistaja on Euran
Rakennustarvike, jolla on ennestään rautakaupat Eurassa, Olkiluodossa ja
Kokemäellä. Omistajavaihdoksen myötä Länsiraudasta tulee Rautanet
–myymälä. Nykyinen henkilökunta jatkaa uuden omistajan palveluksessa.

Kaupan välitti Suomen Yrityskaupat Satakunnan yksikkö.

Lisätietoja:
Tuula Parviainen, Länsirauta Oy, 0400 779 615.
Tapani Helin, Euran Rakennustarvike Oy, 0400 590 405.
Juha Tarkki, Suomen Yrityskaupat, 044 303 5624.

Onnistuneen yrityskaupan salat

Onnistuneen yrityskaupan salat

Yritysvälittäjä auttaa yrityksen ostajaa ja myyjää löytämään toisensa ja varmistamaan hyvän ja turvallisen kaupan kaikille osapuolille. – Työmme on kuin myisi vanhaa mittatilauspaitaa ja pitäisi löytää joku, jolle se istuu. Harva yritys sopii toiselle sellaisenaan, vaan räätälöintiä tarvitaan, luonnehtii yritysvälityksen ammattilainen Juha Rantanen.

Yrityksen myyminen tulee tyypillisesti yrittäjän eteen kerran elämässä. Omistajalle tulee tarve luopua firmasta esimerkiksi iän, sairauden tai omistajien välisten riitojen takia. Tarve voi tulla myös positiivisemmista syistä: Yritys on saatettu tiettyyn tilaan, ja yrittäjän työ on tehty. Näistä lähtökohdista prosessi etenee vaihtelevasti, joillakin nopeasti, toisilla siinä voi vierähtää vuosia.
Yrityksen myyminen vaatii monen alan asiantuntemusta ja verkostoja, joita maallikolla ei yleensä ole omasta takaa. Yritysvälityksen ammattilaiset varmistavat, että kaupoissa ei tule yllätyksiä, vaan kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä lopputulokseen, kertoo Juha Rantanen, joka toimii maan suurimman pk-yritysten omistajavaihdoksiin erikoistuneen Suomen Yrityskaupat Oy:n toimitusjohtajana.

Yritys myyntikuntoon

Ennen kuin ammattilaiset alkavat etsiä yritykselle sopivaa ostajaa, myyjän kanssa käydään perusteellisesti läpi, mitä ollaan tekemässä ja miten.
– On vähän yrityksiä, jotka kelpaavat ostettaviksi sellaisenaan. Yleensä ennen myyntiä yritykselle pitää tehdä jotain, kuten omaisuuden realisoimista, jopa yrityksen pilkkomista osiin.
Rantanen suosittaa kaikille myyntiä suunnitteleville yrityksille huolellista tietojen keräämistä. Hyvin toteutettu due diligence –tutkimus jalostaa yrityksen historiasta ja nykypäivästä selkeän kuvan, joka aukeaa myös ulkopuolisille.
– Hyvä myyntikohde on firma, jolla on tulevaisuutta. Sillä on vankka markkina-asema, tunnettuus ja kilpailukykyinen tuote. Kaikki epämääräisyys tekee myynnistä vaikeamman Rantanen huomauttaa.
Hyvistä myyntikohteista on jatkuva pula. Suomen Yrityskauppojen kautta on myynnissä koko ajan noin sata yritystä, kun taas reilu 7 500 tahoa etsii ostettavaa yritystä.

Ostaja innostumaan

Kun yritys on saatu myyntikuntoon, ostajaprofiilin avulla haarukoidaan, kenelle yritys voisi sopia. – Sopiva ostaja tunnistaa yrityksen omakseen ja on siitä innoissaan. On väärä tapa tuijottaa liikaa hintaa, sillä korkea hinta tarkoittaa yleensä, että yritys myös tuottaa hyvin.
Sopiva ostaja voi löytyä monenlaisten verkostojen kautta. Tärkeää on, että kauppaa käydään anonyymisti. Myytävää yritystä ei tunnista, ennen kuin salassapitosopimus on kirjoitettu.
– Anonymiteetti palvelee kaikkia osapuolia. Kuten asunnonvälityksessä, myös yrityskaupoissa liian pitkään myytävänä ollut kohde happanee. Ostajankaan intresseissä ei ole, että kilpailijat pääsevät reagoimaan hänen ostoaikeisiinsa.

Ratkaiseva rahoitus

Kun potentiaalinen ostaja on löytynyt, monen kaupan kriittisimmäksi vaiheeksi osoittautuu rahoituksen järjestäminen. Kaupat syntyvät harvoin ilman ulkoista rahoitusta.
– Erityisesti nyt moni potentiaalinen kauppa kaatuu siihen, ettei ostaja saakaan rahoitusta tai hänellä ei ole riittäviä vakuuksia, Rantanen toteaa.
Rahoituskriisin seurauksena yksityisen rahoituksen tarve on kasvanut paljon, ja se kootaan yhä useammista palikoista. Myös Suomen Yrityskaupat osallistuu aktiivisesti rahoitusjärjestelyjen kehittämiseen.
– Olemme rakentamassa vakuutus-, eläkeyhtiöiden ja muiden sijoittajien kanssa uusia rahoitustuotteita tukemaan perinteisiä rahoitusmuotoja, Rantanen kertoo.

Pysyvä ja riidaton kauppa

Suomen Yrityskauppojen kautta toteutuu pari-kolme omistajanvaihdosta kuukaudessa. Noin puolen vuoden prosessin tavoitteena on pysyvä ja riidaton kauppa, johon osapuolien ei tarvitse enää palata.
Ammattilaisvälittäjän avulla yrityskaupoissa vältytään luottamuspulalta, joka vaivaa herkästi ostajan ja myyjän välisiä neuvotteluja.
– Potentiaalisten ostajien ja myyjien välillä keskusteluja käydään paljon, mutta niistä syntyy harvoin kaupat. Hyvistä lähtökohdistakin huolimatta suhteet voivat rikkoutua pysyvästi, kun ostaja ja myyjä puhuvat eri kieltä.
– Meidän tehtävämme on mahdollistaa turvalliset kaupat kaikille osapuolille. Kauttamme toteutetuissa kaupoissa ei tule yllätyksiä, sillä tunnemme yritykset niin hyvin, sanoo Rantanen.
Yhä enemmän ammattilaisiin turvaudutaan myös prosessin kuluessa: ostoneuvotteluissa, juridisissa sopimuksissa, yhtiöjärjestelyissä, ja verotusasioissa. Asiakkaat pyytävät apua myös kauppojen jälkeen aloittaessaan uutta yritystoimintaa tai etsiessään seuraavia ostokohteita.
– Hyvässä yrityskaupassa kaikki kokevat saaneensa, mitä on luvattu. Ostaja selviytyy rahoituksesta, ja myyjä vapautuu vastuusta, mutta hänen yrityksensä jää eloon ja hän jättää kädenjälkensä maailmaan.

Markkinapaikka

Kauppalehti.fi
Yrityskaupat-palvelu
– Maan suurin yritysten markkinapaikka
– Yritysten osto- ja myynti-ilmoitukset ympäri maan
– Listattu pian jo 10 yritysvälittäjän kohteet
– Haluatko ostaa yrityksen? Jätä ostoilmoituksesi palveluun
– Myös yrityskauppauutiset – lähetä juttuvinkki

teksti, Elisa Helavuori
Lähde: KL, pe 16.10.2009

AvainlippuTranSeoSYVLKetju.fiFirmakauppa.fi
Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteydenottopyyntö

Valitse sijainti ja jätä numerosi tai sähköpostiosoitteesi, niin otamme yhteyttä!

Yhteydenottopyyntö